Aina sanotaan, kuinka ratsastajana sitä ei ole koskaan valmis. Aina on lisää opittavaa, ja joka päivä oppii jotain lisää, jos nyt ei uutta niin ainakin jo opittu tieto syvenee tehtyjen toistojen myötä. Totta totta.
Mikä erottaa hyvän ratsastajan keskinkertaisesta? Hyvä ratsastaja esittää kaiken aikaa kysymyksiä itselleen. Miksi tämä on näin? Mitä minä haluan muuttaa? Miten minä selitän sen hevoselle? Mitä, miksi, miten? Ja yrittää siten löytää aina vain paremman kulkuväylän kohti tavoitettaan.
Minulla on ollut ratsastajana onnea matkassa. Olin nuoruusvuoteni Heinon Artsin ja oululaisen ratsastuksen vaikutuspiirissä. Asioita tehtiin aina tietyllä logiikalla ja johdonmukaisuudella. Systemaattisesti. Sitten Ypäjän vuosinani sain apua Hagnerin Kirsiltä, joka puolestaan oli ypäjäläisenä saanut paljon erinomaista oppia. Sitten pääsin ihan kaikkein parhaimpaan oppiin, kun kävin työssäoppimassa Englannissa Kyran ja Richardin tallissa puolen vuoden ajan. Kyran jälkeen Suomessa valmentajana on jatkanut Heidi Svanborg-Lodman, Kyran pitkäaikaisia oppilaita hänkin, yhteistyön jatkuttua nyt jo lähes kymmenen vuotta (tokikin pitkällä Saksan tauolla). Johdonmukainen valmentautuminen on antanut pohjan toimia tässä ammatissa.
Se, että ratsastajalla on vahva perustekniikka, mahdollistaa noiden kysymysten esittämisen. Pienet muutokset eivät muuta suuria linjoja tai kajoa johdonmukaisuuteen. Koska oma ratsastukseni nimenomaan painottuu vihreiden hevosten kouluttamiseen sekä ratsastettavuudeltaan ongelmallisten hevosten läpiratsastukseen ja uudelleenkoulutukseen, olen niin tottunut esittämään näitä kysymyksiä, että pidän sitä itsestäänselvyytenä.
Ei pitäisi pitää. Tämän opin taas tuossa muutama viikko sitten valmentaessani. Pistin ratsastajat tekemään harjoitusta, jossa heidän piti tehdä samoja siirtymisiä eri ylävartalon asento säilyttäen, idealla "teen tämän toiston nyt näin, meni se syteen tai saveen". Painotin ratsastajille, että heidän tehtävänsä oli kerätä tilastoa siitä, kuinka hevonen alla toimi, kun ratsastajan painopiste oli kohtisuorassa, edessä tai takana, myös joko vähän vasemmalla tai oikealla. Ja sitten useampien toistojen myötä heidän piti tehdä analyysi, mikä yhdistelmä sopi sille hevoselle parhaiten missäkin tilanteessa.
Yllättäen pääsimme muutamien ratsukoiden kanssa ihan uudelle tasolle. Asia jonka itse teen jokaikinen ratsastuskerta automaattisesti asiaa sen kummemmin ajattelematta, mutta jonka olen myös olettanut jokaisen ratsastajan ymmärtävän, muutti olennaisesti hevosten ja ratsastajien välistä kommunikointia parempaan suuntaan. Ymmärsin, etteivät nämä minun jo ihan kykenevät ratsastajani kysyneet niitä tärkeitä kysymyksiä vaan yrittivät vain toistaa jotain, minkä luulivat oikeaksi ja mikä oli ehkä joskus toiminut.
Ratsastajan ja hevosen välillä on oltava toimiva dialogi. Ratsastaja on tulkki kouluratsastussääntöjen ja hänen ratsunsa välillä. Hevosella ei ole minkäänlaista sisäsyntyistä ideaa, miltä kouluratsastuksen tulisi näyttää. Eikä välttämättä mitään erityistä motivaatiota ryhtyä vastauksia etsimään. Ratsastajan täytyy väsymättä selittää ratsulleen, mitä sen kehollaan seuraavaksi tulisi tehdä. Paljon siitä kommunikoinnista tapahtuu asentojen ja lihasjäntevyyden muutosten kautta - siten, että sitä on harjaantumattoman silmän vaikea ulospäin nähdä. Ratsastajan on myös jatkuvasti peilattava omaa tekemistään hevosen kautta, sillä hevonen on se, joka arvioi ratsastajan vaikuttamisen laadun. Jos hevonen ei tee oikein eli halutulla tavalla, ei ratsastajan vaikutus ole silloin oikea. Sama se, mitä joku opus asiasta sanoo. Hevonen ei sitä opusta ole lukenut. Se elää omassa kehossaan ja omassa kokemusympäristössään. Ja sen niin kuin meidänkin kehomme elää ja muuttuu alati.
Jotta dialogi hevosen ja ratsastajan välillä voisi olla hedelmällinen, ratsastajalla täytyy olla vahva kielitaito ja aakkoset oikeassa järjestyksessä. Ratsastajan selkeys luo hevoselle turvaa ja se uskaltaa kommunikoida ja yrittää keksiä, mitä siltä milloinkin halutaan. Ja koska hevonen on vain hevonen, ratsastaja on se tekijä, joka vie ratsukkoa kohti asetettuja tavoitteita etappi kerrallaan. Siten ratsastus on koko elämän mittainen ristiretki, täynnä kysymyksiä, joihin löytyvät vastaukset ennemmin tai myöhemmin. Mutta vain esittämällä kysymykset itselleen voi ratsastaja päästä taidoissaan eteenpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti