tiistai 19. marraskuuta 2013

Johtajuuspohjainen koulutusmalli vs. koulutusteoreettinen johdonmukaisuus?

Ensimmäistä kertaa kirjoitan asiasta, joka minulla on ajatustyön alla, vailla varsinaista valmista johtopäätöstä. Eikä oikeasti pitäisi edes kirjoittaa vaan tehdä ihan muita rästihommia. Asia on kuitenkin koko ajan alitajunnassani, joten pistänpä sen nyt tähän henkisesti työpöydälle.

1990-luvun lopulla minulle tuli siskoni kanssa toiseksi omaksi hevoseksi 4-vuotias tamma, joka osoittautui varsin vahvaluontoiseksi yksilöksi. Se oli tarhalaumansa pomo ja juoksutti vanhempia tammoja ympäri aitausta mielensä mukaan. Sen mielen vahvuus alkoi käydä myös ilmeiseksi ratsailla - kun ei huvittanut, se jäi keskelle hallia ja sanoi sopimuksen irti, eikä sitä tahtonut saada traileriin. Minulla ei ollut tuolloin työvälineitä asian työstämiseen. Silloin äitini sattui tuomaan minulle ulkomaanmatkoiltaan Monty Robertsin kirjan. Samoihin aikoihin näin myös jonkin dokumentin ko. hevostenkouluttajasta ja pyöröaitaustekniikasta. Otin sen opiskelun alle ja käyttöön. Ratkoin näillä metodeilla monia ongelmia sen hevosen ja monen muun kanssa.

Tultaessa 2000-luvulla lähemmäs tätä päivää, on tullut uudenlaista, tieteellisesti tutkittua tietoa ilmoille. Koko johtajuuspohjainen koulutusmalli on kyseenalaistettu seuraavilla argumenteilla:
- hevoslaumassa on aiemmin luultua löyhempi hierarkia (yksikään hevonen ei ole ylivertainen muihin nähden kaikissa tilanteissa)
- hevonen ei näe ihmistä toisena hevosena, siksi sen laumakäyttäytymiseen ja elekieleen pohjaavalle koulutusmetodille ei ole pohjaa
- ympyränjuokseminen ei ole millään tavoin hevoselle luontaista käytöstä
- pyöröaitaustekniikka perustuu vain negatiivisella vahvisteella hevosen kouluttamiseen
- osaamattomissa käsissä pyöröaitauksessa tehtävä "alistuskoulutus" voi johtaa huolestuttaviin lopputuloksiin

Ensimmäiseksi lienee todettava, että mikä tahansa osaamattoman toteuttama taitamaton hevosenkoulutus voi johtaa huolestuttaviin ja epätoivottuihin lopputuloksiin, missä tahansa aitauksessa tai aitaamattomassa tilassa. Mikään eläimenkoulutustekniikka ei ole vapaa tästä vaarasta.

Olin jo jonkin aikaa mietiskellyt ja opiskellut näitä asioita, mutta luettuani varsin kattavan ja järkiperäisen opuksen "Equitation Science" (Andrew McLean & Paul McGreevy), päätin kokeilla kouluttaa varsani, nuo jo joskus aiemmin esimerkkinä käytetyt kaksi oria, pelkästään positiivisen ja negatiivisen vahvisteen avulla merkeistä tapahtuvaan toimintaan. Miten tämä on onnistunut? Melko hyvin. Molemmille nuorille eli aiemmin kouluttamattomille hevosille ovat tulleet tutuksi signaalit, joista pitää mennä eteenpäin, pysähtyä ja mennä taaksepäin, kääntyä ja kääntää päänsä. Kun ne eivät ole kohonneessa valppaustilassa eli kiihtyneitä, molemmat vastaavat merkkeihin suhteellisen sujuvasti, jopa paremmin kuin moni vanhempi hevonen tallissa. Nuorempi varsoista tuli positiivisella vahvisteella traileriin sisälle muutamassa minuutissa. Kaiken luulisi olevan ihan hyvin? Mutta kun ei ole.

Minulla on kaksi huolta. Ensimmäinen näistä on, ettei varsoista nuoremmalla ole välttämättä tarvetta totella eli toimia halutulla tavalla silloin, kun sen oma motivaatio on jossain muualla. Kaikista tehdyistä toistoista huolimatta merkkien ja halutun toiminnan "kestävyys" on melko hutera. Toki nyt puhutaan alle 2-vuotiaasta eläimestä, jonka kohdalla ollaan vielä toistojen suhteen alkutaipaleella. Mutta soisin, että hevosella olisi suurempi tarve tehdä pyydetty asia kuin kyseenalaistaa tuttu signaali.
Toinen huolistani on, että tuntuu järjestelmällisesti tapahtuvan niin, että kun en itse ole paikalla, ongelmat alkavat. Taas viimeisen Suomen reissuni aikana ilmeni joitain ongelmia - hevosten hoitajaksi pestattu ihminen sanoutui irti nuoremman varsan kanssa touhuamisesta. Myöhemmin tosin selvisi, ettei pelkästään varsan omasta syystä. Ihminen oli nimittäin säikähtänyt varsin turhaan. Hän oli ruokkinut hevosia tarhaan, kun heittäessään heinää varsan eteen, tämä oli huitaissut etujalallaan, kuten se refleksinomaisesti tekee, jos sen eteen ilmestyy jotain nopeasti. Ruokkija-paran eteenpäin kumartunut ylävartalo ja pää vain nyt sitten sattui olemaan tämän liikeradan alueella, toisella puolen aitaa. Hevonen ei osunut ruokkijaan, mutta ihminen säikähti silti. Eikä ole sittemmin uskaltanut hevoseen koskea.

Jälkimmäisen ongelman ydin on kaksijakoinen: muiden ihmisten on vaikea toimia saman johdonmukaisuuden sisällä kuin itse toimin. Toisin sanoen merkkien laatu ja rutiinit vaihtuvat liikaa, kun käsittelijä vaihtuu, vaikka ohjeistus olisi kuinka selvä. Tämä voi olla erityisesti elämää kokemattomalle hevoselle hankalaa. Toiseksi, nykyharrastaja kestää henkisesti yhä vähemmän hevosen luonnollista käyttäytymistä. Hevosen pitäisi olla takuuvarmasti rauhallinen, mielellään paikalleen jähmettynyt eikä se saisi astua askeltakaan harhaan, saati heilauttaa päätään. Kun hevonen on nuori ja epävarma, se leimataan auttamatta "tuhmaksi". Tovin sain tässäkin edellä mainitussa tilanteessa selittää ko. ihmiselle, mitä on hevosen aggressiivinen käytös ja mitä se ei ole. Ruokinnan yhteydessä tapahtunut tilanne ei ollut aggressiivista käytöstä eikä sen tarkoituksena ollut vahingoittaa ketään, se oli refleksi.

Huomasin näiden tapahtumien valossa, että minulle heräsi tarve sekä luoda hevosilleni varmempi tarve tehdä pyydetty asia ja kunnioittaa ihmisen henkilökohtaista tilaa että mahdollisesti karsia niiden reaktioita muuttuviin tilanteisiin eli siedättää niitä erilaisiin asioihin. Palasin pyöröaitaukseen.

Mitä siellä pyöröaitauksessa sitten tapahtui ja tapahtuu? Siellä voidaan esittää hevoselle, että sen elämä voidaan tehdä hetkellisesti työlääksi, jos se ei käyttäydy halutulla tavalla. Se saadaan kiinnittämään huomiotaan ihmiseen enemmän kuin talutusharjoittelutilanteissa (henkilökohtainen empiirinen havaintoni!) ja huolehtimaan itsensä ja ihmisen välisestä tilasta tarkemmin. Kaikki tämä toki perustuu negatiivisen vahvisteen periaatteeseen eikä niinkään johonkin mystiseen "hevosenkieleen". Kun hevoselle tulee vaikka hetkellisesti lämmin, sen halukkuus toimia tietyllä tavalla kasvaa. Näin ainakin tuntui käyvän minun "pikkuterroristeilleni".

Tämän koulutusmetodin pitkäaikaisvaikutukset varsoihini ovat epäselvät nykytilanteessa. Prosessi on kesken ja vaatinee myöhempää seurantaa ja päivittämistä myös tänne. Muutama argumentti kuitenkin johtajuuspohjaisen koulutusmallin toimivuuden puolesta:
- johtajan asemaan asettunut ihminen toimii useimmiten johdonmukaisesti ja jämäkästi, mikä on olennaista eläimenkoulutuksessa
- johtajuusajattelu johtaa selkeästi ihmisen oman tilan tavoitteluun, josta on hyötyä hevosenkäsittelytilanteissa
- hevoselle luodaan tarve tehdä se mitä ihminen osoittaa tehtäväksi, ja hevosen motivaatio asetettuun tavoitetoimintaan kestänee paremmin ulkopuolisia ärsykkeitä ja painetta
- johtajuuspohjainen koulutusmalli ei sulje pois selvämerkkistä, ns. tieteellisesti hyväksyttyä eläintenkoulutusta

Mitä seuraavaksi? Pojat juoksevat pyöröaitauksessa kerran pari viikossa muun päivittäisen käsittelyn lisäksi, jolloin työn alla on niiden suhde juoksuttajan olemassaoloon. Sen ohella ne harjoittelevat kerran viikossa liinassa juoksemista ja ryhtyvät tässä pikku hiljaa irtohyppäämään viikoittaisella tasolla. Vanhemman oriin laitan satulaan kevään puolella, se kääntyy kolmivuotiaaksi, nuorempaa aletaan valmentaa todennäköisenä pitämääni kantakirjaustavoitetta kohti. Uskon että jo pelkästään lisääntyvä liikunnanmäärä auttaa näiden heppujen ongelmiin (muiden ihmisten kanssa), mutta mielenkiinnolla katson myös, kuinka pyöröaitauksessa tehtävä koulutus muokkaa niiden käytöstä. Palaan tähän tuonnempana.

Jaan tässä yhteydessä mielenkiintoisen linkin. Warwick Schiller on menestynyt australialainen westernratsastaja, joka pitää nyttemmin majapaikkanaan Kaliforniaa. Hän on tunnettu taidoistaan kouluttaa vaikeina pidettyjä hevosia ja siinä käyttämästään selvästä logiikasta. Lisäksi hän soveltaa ns. luonnollista hevostaitoa eläinten koulutusteoriat mielessään. Olen ollut varsin iloinen tästä "tuttavuudesta" ja mielelläni suosittelen videoita muillekin.
http://www.youtube.com/user/WarwickSchiller
http://www.warwickschiller.com/