lauantai 5. toukokuuta 2018

Keveys on kommunikointia

Jälleen pitäisi tehdä Oulun työpäivän päätteeksi kasvatustieteen tehtävää. En näemmä tee vaan kirjoitan tämän. Ehkä kirjoitan vain lyhyesti, siitähän se virsi kaunis.

Tämä on oikeastaan tarina. Huomasin tarvetta kertoa sen aamulla kolmeen otteeseen eri oppilaille, joten se lienee syytä kirjoittaa ylös muidenkin luettavaksi: kolmetoista vuotta sitten Englannissa Kyran ja Richardin opissa sain joitain perustavaa laatua olevia oppeja. Yksi niistä oli "raami" ja sen kontrolloiminen. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten periaate toimii. Koin oivaltaneeni tämän. Palasin kotimaahan ja koulutin silloista omaa ratsuani kymmenisen vuotta. Tämä hevonen oli hyvin herkkä suustaan ja varoi tuntumaa erityisen huolellisesti. Sen kanssa raamin pitäminen ei ollut koskaan ongelma, raamin täyttyminen kylläkin. Tällaiset kokemukset kouluttavat ratsastajaa. "Venla" koulutti minun käteni tuntuman ja ihanteen tietynlaiseksi, hyvin kevyeksi. Tuosta hevosesta aika jätti vuosi sitten, mutta jo sitä ennen luonnollisesti tulin ratsastaneeksi hyvin erilaisia hevosia - sellaisiakin, joille raamiin sijoittuminen ja suhtautuminen ovat olleet haasteellisempia. Suomeksi: on tullut vastaan hevosia, jotka tulevat enemmän tai vähemmän kädelle, kun ne eivät jaksa tai ymmärrä kantaa itseään. Kun olin vuosien ajan tottunut keveyteen, lähdin hakemaan kevyempää tuntumaa kevenemällä itse. Lopulta niinkin pitkälle, että pyrin pois tuntumalta. Muuten hyvä, mutta sellainen keveys on vain puoli totuutta.
Richardin klinikalla kaksi viikkoa sitten palauduin "juurilleni". Ironista tietysti, että juuri Richardin piti sanoa ne maagiset sanat, jotta muistin ja ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Olin lakannut pitämästä tuntumaa. Ja siis erityisesti sellaista tuntumaa, joka määrittelee raamin.

Käyn seuraavassa nopeasti läpi, mitä tämä tarkoittaa:

Ratsastaja pitää tuntumaa ja määrittelee "raamin" eli hevoselle kehollaan antaman työskentelytilan jaloillaan ja käsillään. Kun puhutaan käsistä, ei itse asiassa tarkoiteta käsiä vaan niitä lihaksia, jotka liittävät ihmisen käsivarret hänen kehoonsa. Siis lapoja.  Kun tuntumaa pidetään lavoilla, kyynärpää voi olla joustava ja sallia hevosen niskan liikkeet, vaikka hevonen ei kokisikaan varsinaista myötäämistä. Hevonen tarvitsee ratsastajalta "raamin", jotta se tietää minkälaisessa kokoamisasteessa sen tulisi liikkua. Hevosen tulee myös täyttää annettu mitta ja astua takaa eteen tuntumalle. Hevonen tarvitsee ratsastajalta toisinaan kevyttä tukea, jotta se voi tasapainottaa itsensä. Ratsastaja ei vedä hevosen kaulaa syliinsä vaan antaa jäntevällä istunnalla ja tuntumalla hevoselle hetkellisesti selkeät rajat, jotta se voi korjata asentonsa. Hetkellisesti tuntuma voi olla tällöin vahvakin. Keveys syntyy, kun ratsastaja informoi, hevonen reagoi ja muuttuu. Kun hevonen sopeutuu annettuun tilaan ja alkaa kantaa itseään, tuntuma kevenee itsestään. Ratsastajalle tulee myös halu työntää kättään pois sylistään, menettämättä selkänsä tukea tai pystyasentoaan. Keveys on siten kommunikointia hevosen ja ratsastajan välillä eikä suinkaan sitä, että ihminen luopuu tuntumasta ja "menee pois kanavalta" hevosen suuntaan. Optimaalinen tuntuma on joustava, kevyt ja tasainen. Matkalla siihen ratsastaja tulee kokemaan useita erilaisia variaatioita eikä niistä työskentelyvaiheista tule säikähtää.

"Raamittaminen" eli kokoaminen onnistuu sellaisella hevosella, joka on neutraali kehostaan. Hevosen kehon neutralisoimisesta olen kirjoitellut useampaan kertaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ennen kuin hevosta voidaan koota, sen täytyy olla auttavassa tasapainossa leveyssuunnassa (vasemman ja oikean jalkaparinsa välillä) ja rento ylälinjastaan. Tällöin hevosella on edellytykset koota itseään tavalla, joka on hyvää voimistelua ja terveyttä edistävää lihastyötä.

Toivottavasti tämä avasi asiaa muillekin. Varmaa on, että huomenna harjoittelemme jo asiaa lisää!