lauantai 5. toukokuuta 2018

Keveys on kommunikointia

Jälleen pitäisi tehdä Oulun työpäivän päätteeksi kasvatustieteen tehtävää. En näemmä tee vaan kirjoitan tämän. Ehkä kirjoitan vain lyhyesti, siitähän se virsi kaunis.

Tämä on oikeastaan tarina. Huomasin tarvetta kertoa sen aamulla kolmeen otteeseen eri oppilaille, joten se lienee syytä kirjoittaa ylös muidenkin luettavaksi: kolmetoista vuotta sitten Englannissa Kyran ja Richardin opissa sain joitain perustavaa laatua olevia oppeja. Yksi niistä oli "raami" ja sen kontrolloiminen. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten periaate toimii. Koin oivaltaneeni tämän. Palasin kotimaahan ja koulutin silloista omaa ratsuani kymmenisen vuotta. Tämä hevonen oli hyvin herkkä suustaan ja varoi tuntumaa erityisen huolellisesti. Sen kanssa raamin pitäminen ei ollut koskaan ongelma, raamin täyttyminen kylläkin. Tällaiset kokemukset kouluttavat ratsastajaa. "Venla" koulutti minun käteni tuntuman ja ihanteen tietynlaiseksi, hyvin kevyeksi. Tuosta hevosesta aika jätti vuosi sitten, mutta jo sitä ennen luonnollisesti tulin ratsastaneeksi hyvin erilaisia hevosia - sellaisiakin, joille raamiin sijoittuminen ja suhtautuminen ovat olleet haasteellisempia. Suomeksi: on tullut vastaan hevosia, jotka tulevat enemmän tai vähemmän kädelle, kun ne eivät jaksa tai ymmärrä kantaa itseään. Kun olin vuosien ajan tottunut keveyteen, lähdin hakemaan kevyempää tuntumaa kevenemällä itse. Lopulta niinkin pitkälle, että pyrin pois tuntumalta. Muuten hyvä, mutta sellainen keveys on vain puoli totuutta.
Richardin klinikalla kaksi viikkoa sitten palauduin "juurilleni". Ironista tietysti, että juuri Richardin piti sanoa ne maagiset sanat, jotta muistin ja ymmärsin, mitä oli tapahtunut. Olin lakannut pitämästä tuntumaa. Ja siis erityisesti sellaista tuntumaa, joka määrittelee raamin.

Käyn seuraavassa nopeasti läpi, mitä tämä tarkoittaa:

Ratsastaja pitää tuntumaa ja määrittelee "raamin" eli hevoselle kehollaan antaman työskentelytilan jaloillaan ja käsillään. Kun puhutaan käsistä, ei itse asiassa tarkoiteta käsiä vaan niitä lihaksia, jotka liittävät ihmisen käsivarret hänen kehoonsa. Siis lapoja.  Kun tuntumaa pidetään lavoilla, kyynärpää voi olla joustava ja sallia hevosen niskan liikkeet, vaikka hevonen ei kokisikaan varsinaista myötäämistä. Hevonen tarvitsee ratsastajalta "raamin", jotta se tietää minkälaisessa kokoamisasteessa sen tulisi liikkua. Hevosen tulee myös täyttää annettu mitta ja astua takaa eteen tuntumalle. Hevonen tarvitsee ratsastajalta toisinaan kevyttä tukea, jotta se voi tasapainottaa itsensä. Ratsastaja ei vedä hevosen kaulaa syliinsä vaan antaa jäntevällä istunnalla ja tuntumalla hevoselle hetkellisesti selkeät rajat, jotta se voi korjata asentonsa. Hetkellisesti tuntuma voi olla tällöin vahvakin. Keveys syntyy, kun ratsastaja informoi, hevonen reagoi ja muuttuu. Kun hevonen sopeutuu annettuun tilaan ja alkaa kantaa itseään, tuntuma kevenee itsestään. Ratsastajalle tulee myös halu työntää kättään pois sylistään, menettämättä selkänsä tukea tai pystyasentoaan. Keveys on siten kommunikointia hevosen ja ratsastajan välillä eikä suinkaan sitä, että ihminen luopuu tuntumasta ja "menee pois kanavalta" hevosen suuntaan. Optimaalinen tuntuma on joustava, kevyt ja tasainen. Matkalla siihen ratsastaja tulee kokemaan useita erilaisia variaatioita eikä niistä työskentelyvaiheista tule säikähtää.

"Raamittaminen" eli kokoaminen onnistuu sellaisella hevosella, joka on neutraali kehostaan. Hevosen kehon neutralisoimisesta olen kirjoitellut useampaan kertaan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että ennen kuin hevosta voidaan koota, sen täytyy olla auttavassa tasapainossa leveyssuunnassa (vasemman ja oikean jalkaparinsa välillä) ja rento ylälinjastaan. Tällöin hevosella on edellytykset koota itseään tavalla, joka on hyvää voimistelua ja terveyttä edistävää lihastyötä.

Toivottavasti tämä avasi asiaa muillekin. Varmaa on, että huomenna harjoittelemme jo asiaa lisää!


keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Richard Whiten klinikalla

Siitä on kulunut 13 vuotta, kun viimeksi olin Richardin tunnilla. Silloin tehtiin ihmeitä perusistunnan korjauksissa puolen vuoden aikana. Kun nyt tarjoutui tilaisuus osallistua Richardin klinikalle, ei tarvinnut kauaa miettiä, haluaako lähteä mukaan vai ei.

Odotukset olivat kovat ja ne täyttyivät. Osallistuin kurssille Butterfly Effect -hevosen kanssa (2009, Ballettmeister - Rio Negro), joka on ollut minulla 2,5 vuotta. Sitä on myös iästään huolimatta ratsastettu oikeastaan vain tuon verran. Ennen minulle tuloaan se oli ollut omistaja-kasvattajansa laitumella vajaan vuoden ajan ja sitä ennen se oli vain lyhyesti sisäänratsastettu. Viime kesänä se teki ensimmäisen kilpailukautensa tasolla helppo A, startaten kerran myös vaativa B-tasolla. Tarkoitus tällä kaudella on kilpailla vaativaa B:tä. Liikkeitä hevonen osaa jo tätä tasoa pidemmälle, mutta kaiken aikaa treenatessa kohti näiden luokkien tehtäviä huolena on ollut oikean kokoamisasteen säilyttäminen. Olen hakenut tähän korjausta sillä, että olen pitänyt jalustinmittaa, joka mahdollistaa jalkojen nivelten selkeän taipumisen ja tarjoaa itselleni enemmän tukea istua omassa asennossani. Kaikki istunnasta eteenpäin painetta aiheuttanut vaikutus on tuntunut enemmän tai vähemmän menevän suoraan kädelle ja etuosalle, johtuen hevosen liikemekaniikasta ja rakenteesta (luontaisesti laajat liikkeet ja pieni takakorkeus).
Ihan ensimmäiseksi Richard pidensi jalustimiani kahdella rei'ällä. Tällä hän pyrki siihen, että saan reiden pidemmäksi hevosen kylkiä pitkin ja etten voi yrittää kantaa hevosen runkoa jalallani. Että hevoselle jää kantovastuu ei pelkästään itsestään vaan myös minun kehostani. Lisäksi muuttunut jalanasento mahdollisti paremmin hevosen liikkeen "imuun" pääsemisen. Asia, josta myös 13 vuotta sitten puhuttiin ja jota fiilisteltiin, mutta jonka olen vähän unohtanut ja johon tämän hevosen kanssa en ole kokenut päässeeni.
Richard halusi myös, että uskallan pitää ulko-ohjalla hevosen raamin huolellisemmin, vaikka hevonen välillä kyseenalaistaisi tuota tuntumaa. Ideana että hevosen on kannettava itsensä takaosallaan. Sitä ei vedetä sinne, mutta sille annetaan selkeästi rajattu tila, jossa se voi tehdä muutokset itse. Kun hevonen hyväksyy raamin, ratsastajan käsi ja ylävartalo kuitenkin loittonevat toisistaan. Hevosen etuosaa ei tuoda syliin, hevonen tulee ratsastajan jalasta eteenpäin ratsastajan käden tuntumalle ja kantaa itsensä ratsastajan jaloillaan asettamassa kujassa keskellä. Myös esimerkiksi laukanvaihdon valmistelussa. Hevosen tulee pitää itse itsensä reitillä eikä sitä saa tukea liikaa. Hevosen rungon tulee tuntua joustavalta ratsastajan yläpohkeitten välissä.

Kahdessa päivässä päästiin kilometri eteenpäin muutamassa tärkeässä asiassa. Takaosan aktiivisuus, jota joidenkin muiden ohjeiden mukaan on yritetty saada aikaan hevosta nopeuttamalla (sille luonnottomaan tahtiin), saatiin nyt tapahtumaan toista kautta. Parhaat hetket tuntuivat erittäin hyviltä satulaan. Vaikeat hetket toki joltain muulta (vaikkei sitä kuulemma ulospäin nähnyt), mutta prosessi on nyt käynnissä ja suunta selkeä.

Muutama erityisen hyvä kommentti tähän ikään kuin muistutuksena itselleni:

"Anna reisiluiden liukua alas hevosen kylkiä pitkin ja hevosen kantaa ne."
"Pidä tuntuma, mutta anna ylävartalon ja käden loitontua toisistaan."
"Pidä pää selän päällä ja selkä istuinluiden päällä. Jalat vartalon etupuolella."
"Hevosen täytyy reagoida ratsastajan yläpohkeeseen, ei jalkaterään (kantapäähän)."
"Pidä tuntuma lavoillasi, älä kyynärpäillä."
"Anna hevosen astua takajalalla ulko-ohjaan."
"Älä jahtaa tai purista."

Ja tähän loppuun vielä pari lyhyttä videota kahden päivän treeneistä.

https://www.facebook.com/minttu.pulliainen/videos/vb.569909262/10155773520599263/?type=3
https://www.facebook.com/minttu.pulliainen/videos/vb.569909262/10155775143229263/?type=3
https://www.facebook.com/minttu.pulliainen/videos/vb.569909262/10155776429599263/?type=3

torstai 5. huhtikuuta 2018

Ilmapiiri

Oikeastaan pitäisi nukkua tai lukea kasvatustieteen verkkokurssin materiaalia, mutta päätin nyt kirjoittaa lyhykäisesti aiheesta, joka on ollut mielessäni tovin.

Minulla oli suunnaton etuoikeus saada kolmetoista vuotta sitten olla puolisen vuotta työharjoittelussa Kyra Kyrklundin tallilla. Se oli omalta osaltani käänteentekevää aikaa, ilman tuota kokemusta olisin todennäköisesti vaihtanut alaa melko nopeasti valmistumiseni jälkeen. Opin valtavasti noina kuukausina, ja kiitos tarkan visuaalisen muistini, pystyn palauttamaan mieleeni yhä siellä elettyjä hetkiä, joista pystyn ammentamaan uudestaan lisäoppia. Kaikki tämä oli hienoa, mutta vielä hienompaa ehkä oli olla osa sitä työyhteisöä. Kyran tallissa oli mahtava boogie! Sinä vuonna Max tähtäsi EM-kisoihin ensimmäistä kertaa. Tavoite tsemppasi koko tiimiä, mutta se ei ollut ainoa tavoite. Jokaisella ratsastajalla oli oma tavoitteensa, jokaisella hevosella oma tavoitteensa, minulla ensimmäisen puolentoista kuukauden aikana saada oikea jalka oikeaan asentoon ratsailla. Kenenkään tavoitetta ei väheksytty - kaikki olivat samalla opintiellä kohti henkilökohtaisia maalejaan. Ilmapiiri oli kannustava ja positiivinen, parhaimmillaan jopa hurmoksellinen. Kun sitten lähdin Englannista, Kyra antoi muutamia neuvoja urakehitystä koskien. Yksi oli, että "pysy aina oikeassa atmosfäärissä". Tällä hän tarkoitti, että aina pitäisi olla ympäristössä, jossa näkee hyvää ratsastusta ja on menossa oikeaan suuntaan. En vuosien varrella ole pystynyt toteuttamaan tätä ohjetta optimaalisella tavalla, syystä ja toisesta.

Muutin vuonna 2012 Saksaan. Viiden Saksassa vietetyn vuoden aikana muutin hevosteni kanssa useamman kerran. Yritystoimintaa harjoitin neljässä eri tallissa. Viimeisimpänä päädyin talliin, jolla oli erinomainen sijainti ja siellä oli hyvät puitteet pyörittää valmennustallia. Itse talli oli jo parhaat päivänsä nähnyt, vaikkakin meidän aikana sinne rakentui toinen, uusi maneesi. Paikka oli tunnettu takavuosien ykköspaikkana, mitä tuli kilpailuihin ja valmentautumiseen. Tallinomistaja oli valitettavasti vuosien varrella kyllästynyt ja oli aikeissa luopua paikasta. Mukavista, tallin pitkäaikaisista asiakkaista suurin osa oli jollain tapaa samassa mielentilassa - valmiita lopettamaan uransa tai harrastuksensa pikku hiljaa. Kaikkia väsytti ja turhautti. Tallin yllä leijui masennuksen harmaa, tukahduttava pilvi.

Tulin takaisin Suomeen vuosi sitten ja olen tässä haistellut paikallista ratsastusurheilua sekä pohjoisen että etelän perspektiivistä. Yksi yhtäläisyys on eikä se ole hyvä. Täältä puuttuu boogie! Olen sanoinkuvaamattoman kyllästynyt kuuntelemaan ihmisten vähättelyä. Suomi on hieno maa, jossa tehdään paljon hyviä asioita, myös ratsastusrintamalla. Ratsastus on myös hieno laji, jonka ammattilaisten arki on raskaudestaan huolimatta huikeaa! Olen sarkasmin kautta lähestynyt tätä aihetta jo aiemmin, mutta sanottakoon tämä nyt ihan suomeksi ja vailla piilomerkityksiä: suomalaisista aineksista on vaikka mihin. Me elämme monilla mittareilla mitattuna maailman onnellisimmassa maassa. Senkin merkityksen ymmärtää vasta, kun on ollut täältä riittävän pitkään poissa. Siinä missä Saksan kaltaisessa suuressa hevosmaassa on etunsa, itse Saksa ei tee ketään autuaaksi. Olen päättänyt, etten suostu keskustelemaan "Saksasta" enää kenenkään sellaisen kanssa, joka a) ei ole käynyt maassa b) on käynyt maassa vain satunnaisia viikonloppuja c) on vieraillut vain muutamalla pohjois-saksalaisella ammattitallilla. Saksassa on ihan siinä missä Suomessakin monen tasoista ratsastusta ja monenlaisia tekijöitä. Ja kun Suomessa niin kovasti aina puhutaan "tätiratsastuksesta", kannattaisi jalkautua saksalaiselle ruohonjuuritasolle ennen kuin puhuu mitään aiheesta. Perspektiivi tässäkin asiassa voi olla virkistävää.

Viimeisin blogikirjoitukseni kertoi suomalaisten ratsastuksenopettajien tasosta oman henkilökohtaisen kokemukseni pohjalta. Tässä ihanassa, aktiivisessa porukassa olen sitä hyvää pöhinää ollut tunnistavinani. Kun julkisessa keskustelussa on paljon peräänkuulutettu ratsastuksenopettajien intoa, sanoisin että tämän oikean ilmapiirin, boogien, luomiseen voi jokainen omalta osaltaan osallistua. Jos suomalainen perushappamuus estää liiallisen iloisuuden, kerrataanpa niitä aiheita, joista positiivisuutta voi ammentaa:

a) hevonen on hieno eläin
b) on jumalainen ihme, että tällainen arvaamaton saaliseläin haluaa olla missään tekemisissä ihmisen kanssa
c) on täysin käsittämätöntä, että hevonen suostuu kantamaan ratsastajaa selässään ja vielä opettelemaan erilaisia taitoja ihmisen ohjauksessa
d) on upeaa, että ihmiset voivat harrastaa tällaista lajia
e) vieläkin hienompaa on, jos siitä voi tehdä itselleen ammatin!!!
f) ratsastus on lajina niin hieno, että sen pitäisi olla samalla viivalla, mitä tulee formuloihin ja muihin suuren riskin lajeihin

Minun henkilökohtaisesti piti elää hetki ulkomailla ja järjestellä yksityiselämäni uudelleen, että olen päässyt takaisin oikeaan ilmapiiriin omassa päässäni. Mutta nyt kun olen, kuva on kristallinkirkas. Tämä on ehkä makeinta, mitä ihminen voi tehdä! Ja meidän tallissa ollaan matkalla tulevaisuuteen. Mitä se kunkin hevosen tai ratsastajan kohdalla tarkoittaa, on käytännössä hyvinkin laajan spektrin sisällä. Pääasia on, että meillä on mukavaa ja meillä opitaan.

Kevätaurinko paistaa, löydetään sieltä valoa jokaiseen risukasaan ja rummutetaan ratsastuksen ilosanomaa eteenpäin!

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet prokkikset

Näin se vuosi taas vaihtui. Vauhdilla kulkee aika, kun on paljon mielekästä tekemistä.

Blogin puolella tulee olemaan hetken hiljaista muista työprokkiksista johtuen. Vuoden ensimmäisten 10 viikon aikana on kuitenkin tulossa uutta teoriamateriaalia harjoitusoppaan muodossa. Se on ostettavissa Trainer4riding -verkkokaupasta.

https://trainer4riding.fi/minttu-pulliaisen-harjoitusoppaan-ensimmainen-osa-julkaistu/

Ensimmäinen osa sisältää perustiedot askellajeista ja niiden ratsastamisesta sekä aina tärkeiden siirtymisten perustan kertauksen.

Tulevissa osissa pääpaino on harjoituksissa - mitä kannattaa tehdä ja miten korjata tietyt perusvirheet liikkeenratsastuksessa. Oppaan materiaali tulee siis poikkeamaan Perusratsastus-kirjan sisällöstä ja sopii hyvin tukemaan kirjan antia.

Harjoitusoppaan osat ja aiheet:
  1. Askellajit ja siirtymiset
  2. Hevosen työskentelyasento
  3. Ratsastusradan tiet
  4. Pohkeenväistö
  5. Avotaivutus
  6. Sulkutaivutus
  7. Täyskäännös takaosalla
  8. Peruutus
  9. Laukanvaihdot
  10. Kilpailuihin viimeistely

torstai 9. marraskuuta 2017

Ratsastuksenopettajista

Tämän päivän henkeen tuntuu kuuluvan voimakaskin itsemarkkinointi kaikkia mahdollisia (sosiaalisen median) kanavia käyttäen. Vähän itse vieroksun tätä, vaikka yritän virrassa mukana räpistellä. Mutta nyt ei tarvitse kehua itseään, pääsee kehumaan muita. Kun sellainen tilaisuus avautuu, se pitää ehdottomasti käyttää!

Takana on osaltani toinen lähijakso masterope-koulutuksessa. Olen ollut varsin otettu siitä, kuinka klassisen tyylikkäästi kollegani ratsastavat. Eettisesti kestävällä tavalla, hyvällä apujenkäytöllä. Jälleen ulkomaan vuosien tuoman perspektiivin turvin voin todeta, että mikäli suomalaisten ratsastuksenopettajien oman ratsastuksen taso on tätä luokkaa, on meidän ratsastuksenopetuksemme erinomaisissa kantimissa!

Ypäjällä ja muissa oppilaitoksissa on vuosien saatossa (kaikista määrärahaleikkauksista huolimatta) tehty johdonmukaista, laaja-alaista, modernia koulutustyötä, jonka hedelmiä ovat opettajat, joilla on ammattiosaamista ja homma hanskassa. Minusta tuntuu, etteivät suomalaiset ratsastuskouluharrastajat ehkä ymmärrä, kuinka onnekkaita he ovat saadessaan oppia tällaisilta ammattilaisilta. Maailman mittakaavassa opettajiemme taso on huippuluokkaa. Tätä tasoa nimenomaan mittaa ratsastustekniikka, eivät kilpailutulokset.

Ainakin pääkaupunkiseudulla on laaja valmentajatarjonta, on koulutettua ja on itseoppinutta, enemmän ja vähemmän kokenutta neuvojaa. Moni etsii sitä itselleen sopivaa valmentajaa, kyselee tuttavilta, mutta kyselee myös netin keskustelupalstoilta suosituksia. Niin moni ratsastaja harrastaa itse ratsastuksen perustasolla, teknisesti aina helppoon A:han. Tämä on taso, jonka opettamiseen löytyvät valmiudet niin ratsastuksenohjaajalta, -opettajalta kuin masteropelta, näistä viimeinen luotsaa ratsukot jo vähintään kohti vaativia luokkia. Eikä osaaminen rajaudu kehä kolmosen sisäpuolelle vaan ammatti-ihmisiä on levittäytyneenä ympäri maata.

Siispä vinkkinä lukijalle, joka miettii omia valmennuskuvioitaan: seuraa mitä tapahtuu oman alueesi ratsastuskouluissa. Missä koulussa on hyvä pöhinä, missä ihmiset kehittyvät harjoittelutiheytensä sallimissa puitteissa, mistä toistuvasti kuuluu ja näkyy hyvää? Ehkä siellä toimii sellainen ope, joka olisi Sinullekin tähän hetkeen se oikea luotsi kohti ulkoista tarkastelua kestävää ratsastustekniikkaa.

Iloa marraskuuhun! Rock!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Sisu eli ratsastajan realistinen urapolku aukikirjoitettuna

Kirjoitin eilen omat havaintoni Suomen ratsastuksen tilasta ja mitä toimia sille pitäisi tehdä. Virisi keskustelua siitä, millaista on harrastaa ratsastusta Suomessa, mitkä ovat ne mahdollisuudet tavallisilla ihmisillä edetä tässä lajissa ja sitä rataa.

Mitä tulee lajin hintaan ja joka lapsen mahdollisuuksiin harrastaa - siinä asiassa tulisi olla yhteydessä poliittisiin päättäjiin. Jos Suomessakin rakennettaisiin ratsastushalleja julkisin varoin, tulisi ratsastus kerta heitolla huokeammaksi. Miksi se on tästä kiinni? Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että pankkilaina olisi irronnut oman maneesittoman talliyrityksen perustamiseen joitain vuosia sitten, muttei maneesillisen. Niin merkittävistä summista puhutaan. Mutta ei mennä nyt siihen, aion tässä seuraavassa avata sen, miten menee käytännössä se ainoa realistinen ratsastajan urapolku kohti kilparatsastajan uraa silloin, kun ratsastajalla ei ole valmiita sponsoreita tukenaan.

Avataan tähän alkuun muutama käsite:
1. Sisu. Wikipediassa kirjoitetaan "sisu on sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta." Ja että "Sakari Pälsin mukaan sisu voitaisiin määritellä ”voimaksi, jolla yritetään mahdottomia, mutta ei epätoivoisesti taistellen eikä sokeasti purren”. Sisu ei ole ”desperadomieltä” eivätkä sille ole ominaista ”hysteeriseen järkkymykseen” pohjautuvat tehokkaat äkki-iskut. ”Näistä epäterveistä energian tiivistymistä sisu eroaa elämänuskalluksensa ja voitontoivonsa puolesta", Pälsi kirjoitti. "Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – ja voitetaan.
2. Onnistunut kilparatsastaja. Tästä ensimmäisenä tulee mieleen Kyra Kyrklund, suomalaisen ratsastuksen ikoni. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan häntä voi luonnehtia parhaiten sanoilla älykäs, kiinnostunut ja periksiantamaton.

Ratsastajan realistinen urapolku:

1. Ratsastus kannattaa aloittaa ratsastuskoulussa. Tämä on se pykälä, jota ilman ei selviä ja johon täytyy raha perheestä löytyä. Jos ei löydy, ei sitten millään, on onneksi montakin muuta urheilulajia, joita voi harrastaa, niistä osaa kertoa vaikka koulun liikunnanopettaja.
Jos seudulla on ratsastuskouluissa varaa valita, kannattaa tutustua huolella kaikkiin niistä ja jos mahdollista, valita niistä se, jossa on aktiivista ratsastustuntien ulkopuolista toimintaa: kerhoja ja kilpailuja ja ehkä yksityishevosiakin. Joka tapauksessa mikä tahansa ratsastuskoulu käy, mieluusti kuitenkin sellainen, jossa opettajalla on ammattipätevyys.

2. Käytä jo alkeiskurssista lähtien enemmän aikaa tallilla kuin opettaja edellyttää. Tule ajoissa, opettele itse varustamaan hevonen, opettele varusteet ja miten ne puetaan hevoselle oikein. Jos tallilla ei ole esim. heppakerhoa, jossa näihin pääsee vielä paremmin sisään, käytä apuna kirjallisuutta ja internettiä. Kirjastosta löytyy ilmaiseksi monia opuksia, joissa kerrotaan nämä perusasiat. Kysy neuvoa ja ohjeistusta itseäsi kokeneemmilta. Käy katsomassa muiden ratsastustunteja. Opettele ulkoa ratsastusradantiet ja muut käsitteet, joita tunneilla käytetään - edistyt nopeammin.

3. Jos tallilla järjestetään kerhoja, kilpailuja, kursseja, yritä osallistua mahdollisimman paljon mahdollisimman aikaisin. Kilpailuissa osallistu ensin toimihenkilönä - tutustut kilpailutoimintaan paineetta, opit kuviot ja näet mitä siellä tapahtuu, osaat myöhemmin kilpailijana toimia itse heti järkevästi eikä kilpailuympäristö saa sinua jännittämään. Tulet tutuksi kokeneempien toimihenkilöiden kanssa, he muistavat kyllä iloiset kasvot ja aktiiviset tekijät ja voivat jossain kohdassa edistää uraasi oikeilla vinkeillä tai kontakteilla.

4. Heti kun hallitset perusasiat: osaat hoitaa ja varustaa hevosen ja taluttaa sitä turvallisesti sekä puhdistaa ja huoltaa varusteet, ala tarjota apuasi muille. Mitä enemmän teet, sitä enemmän opit. Sitä enemmän myös teet ystäviä ja tuttavia, joista myöhemmin voi olla sinulle apua. Kun toimit aktiivisesti tallilla, sinun nimesi muistetaan myös silloin, kun joku lähtee lomalle ja tarvitsee apua vaikkapa oman hevosensa kanssa. Ime ratsastuksenopettajasi tietotaitoa niin paljon kuin suinkin pystyt. Lue kaikki kirjaston ja sinne tilattavissa olevat hevoskirjat. Taluta kaikki alkeiskurssit.

5. Jos tallilla on kilpailuja, osallistu niihin mahdollisuuksiesi mukaan heti, kun opettajasi näin suosittelee. Kun epäonnistut, et lannistu vaan jatkat. Jatka toimihenkilönä toimimista aina vain vastuullisemmissa tehtävissä.

6. Jos tallilla on yksityisiä hevosia, yritä päästä hevosenhoitajaksi. Älä odota pääseväsi ratsastamaan vaan tiedosta olevasi hoitaja. Jos olet luotettava, tulet aina kun sovitaan, olet paikalla, kun olet luvannut, pidät hevosenomistajan omaisuudesta huolta ensiluokkaisesti, jossain kohtaa panoksesi palkitaan joko sillä, että omistaja päästää sinut oman hevosensa selkään tai osaa auttaa sinua eteenpäin oikeaan suuntaan. Varaudu siihen, että tämä voi kestää vuosia.

7. Jos aloitit noin 7-8-vuotiaana, olet nyt tullut teini-ikään ja olet ehkä 14-16-vuotias. Hakeudu tallille kesä-, loma- ja viikonlopputöihin. Tule paikalle, kuten on sovittu, hoida hommat, älä mukise. Opettaja tuntee paljon ihmisiä alalta. Jos olet luotettava ja ahkera, osaa hän joskus suositella sinua eteenpäin jonnekin, jossa pääset edistymään.

8. Tässä vaiheessa olisi ensimmäistä kertaa realistista hankkiutua ns. oppipojan rooliin jollekulle kilparatsastajalle. Jos olet onnekas, ratsastuskouluopettajasi on jo pistänyt merkille tavoitteellisuutesi ja aktiivisuutesi ja osaa ohjata sinut eteenpäin. Jos et ole sellaisessa ratsastuskoulussa/tallissa, että näin olisi päässyt käymään, joudut toimimaan itsenäisesti. Kuinka se tapahtuu? Näistä mahdollisuuksista on harvemmin tietoa netissä, ei julkisia yhteystietolistoja minne voisi ilmoittautua. Homma menee niin, että sinun pitää itse osoittaa kiinnostuksesi. Koska olet tässä vaiheessa elämääsi nähnyt kilpailujen toimihenkilönä runsaasti kilparatsastajia ja valmentajia, sinulle on muodostunut näkemys siitä, keneltä heistä haluaisit oppia eniten. Tässä kohtaa pitää vähän kerätä rohkeutta ja mennä kysymään ihan itse, tarvitaanko tallilla apua, saisiko tulla oppiin? Älä lähetä vanhempiasi asialle, sillä hyvän ratsastajan profiiliin kuuluu, että hän on älykäs, neuvokas ja periksiantamaton. Itsenäinen. Mutta varmista, että sinulla on vanhempiesi lupa ja varmistu, että vanhempasi ovat valmiita tämän valmentajalle/ratsastajalle kertomaan. Jos ensimmäinen tiedustelu ei tuota tulosta, et luovuta vaan jatkat, kunnes tärppää. Tämä kuuluu osastoon "sisu".

9. Jos olet onnekas ja olet päässyt jollekulle oppiin, älä odota mitään, mutta anna kaikkesi. Tässä vaiheessa sinua ovat viisaat ympärillä jo ehkä useampaan kertaan neuvoneet lopettamaan tai ainakin jonkinasteisesti luovuttamaan. Osoitat sisua sillä, ettet lopeta vaan jatkat periksiantamattomana valitsemallasi tiellä. Tee kaikki osoitetut tehtävät ilmekään värähtämättä. Siivoa mutaiset tarhat, kanna vesiä, pese varusteita, taluta hevosia. Jos tehtävä on fyysisesti sinulle liian haastava, kysy onko jotain keinoa millä suoriutua tehtävästä turhan vähäisin voimin. Ehkä on joku tekniikka, jota et ole ajatellut itse. Kysy saatko pyytää apua tehtävän suorittamiseen. Tee kaikkesi, että kaikki osoitetut tehtävät tulevat suoritetuksi huolellisesti, mutta ripeästi. Pidä aina kypärää matkassa, hanskat kädessä ja jalassa sopivat jalkineet, jos kävisi tuuri ja pääsisit jonkun hevosen selkään.
Jos olet oikein onnekas, saat jo aloittaessasi jonkun diilin, jossa tietty panostus tuo sinulle mahdollisuuden ratsastaa. Älä odota rahapalkkaa, tämä ei ole työ, tämä on harrastus.

10. Olet suoriutunut ainakin peruskoulusta, ellet jo lukiosta. Haluat ratsastaa? On kaksi mahdollisuutta: hevosalan ammattilaisuus tai hyvin palkattu ammatti, jolla voi kustantaa ratsastamisen. Molemmat ovat käypiä, sanotaan mitä sanotaan. Hevosalan ammattilaisuus tuo sinulle nopeammin mahdollisuuden ratsastaa, muun alan ammattilaisuus takaa paremman elämänlaadun.

Ammattilaisuuteen on monta tietä:
1. Täysipäiväinen opiskelu alan oppilaitoksessa
+ hyvät kontaktit
+ täysi keskittyminen opiskeluun
- sisäoppilaitosasuminen on monelle vaikea paikka

2. Opiskelu oppisopimuksella
+ pääsee heti yhdistämään työn opintoihin
+ oikeassa paikassa mahdollistaa uran jatkumisen
- vaatii itsenäistä otetta ja vastuunkantoa omista tekemisistään

3. Työntekeminen (ammattilaisen asemaan voi päästä ilman koulujakin)
+ oikeassa paikassa voit päästä etenemään nopeastikin, kun osoitat kykysi ja tietotaitosi
- ilman ammattipätevyyttä voi olla vaikeampi päästä aloittamaan muualta kuin pohjalta

Miten tästä sitten kilparatsastajaksi?
* ratsasta kaikki hevoset, joita sinulle tarjotaan. Ainoastaan hengenvaaralliset jätät ratsastamatta, mutta niidenkin kohdalla yritä ratkaista miksi ne ovat hengenvaarallisia ja korjata tilanne itseäsi loukkaamatta.
* älä väheksy mitään tai ketään, käytä kaikki tilanteet ja mahdollisuudet oppimiseen hyväksesi
* ole aina paikalla, älä odota mitään, mutta näytä että olet käytettävissä
* ole luotettava, pidä sanasi
* tarjoa apuasi kaikille, joilta voit oppia jotain
* tässä kohdassa usein ne annetut työpanokset myös tulevat takaisin - sinut tunnistetaan ja muistetaan ja sinulle tarjoutuu mahdollisuuksia, joita ilman kontakteja ei tulisi eteen
* pidä huolta, että olet aina oikeassa atmosfäärissä ja että näet itseäsi parempien työskentelyä. Vain vertaamalla itseäsi parempiin, kokeneempiin ratsastajiin voit edistyä.
* ole valmis lähtemään ulkomaille, tässä kohtaa käytä hankittuja kontaktejasi, jotta pääset heti oikeaan paikkaan, jossa pääset edistymään oikeaan suuntaan
* opiskele jatkuvasti, käy katsomassa kilpailuja, verryttelyjä, klinikoita, katso videoita netistä ja lue kirjoja. Mitä yleissivistyneempi olet hevosenkouluttajana, sitä paremmin pärjäät.
* kun loukkaannut ensimmäisen kerran fyysisesti, älä pelästy vaan jatka
* kun sinua toistuvasti kehotetaan vaihtamaan alaa, älä kuuntele vaan jatka
* älä anna periksi, älä luovuta



Palatakseni alun määritelmään sisusta: "Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – ja voitetaan."

Sisu on sitä, että yritetään kaikesta huolimatta. Jos ei ole koskaan yrittänyt, yrittänyt kaikkeaan, ei ole ollut sisukas.

Kun olet ollut tällä tiellä 10 vuotta eikä se vieläkään ole tuottanut tulosta, tule sitten luokseni. Minä taputan olalle ja tarjoan limpparin.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Suomen ratsastus

Eletään syksyä, Suomen Ratsastajainliiton syyskokous lähestyy, Hervé Godignon lausuu analyysinsä suomalaisesta ratsastuksesta julkisesti, keskustellaan...

Olin viitisen vuotta pois maasta, en kokonaan sillä säännöllisesti kävin viikonlopputöissä täällä, mutta sen verran, että menetin mutu-otteen paikalliseen kisakenttään. Nyt kun seuraan vallitsevaa keskustelua aiheellisista aiheista, muutama seikka on minunkin lausuttava, näin kun jollain tavalla tuoreemmin silmin ehkä tilannetta katson:

1. Urheilu ensin. Kun puhutaan siitä, mikä on Suomen Ratsastajainliiton funktio, ei tästä mielestäni pitäisi joutua keskustelemaan ollenkaan. Vaikka hevosten kanssa voi kaikenlaista touhutakin, enemmän tai vähemmän aktiivisesti, itse ratsastus, jota liitto edustaa, on urheilulaji ja siinä kilpaillaan urheilukilpailuissa. Niin kauan kun Suomen Ratsastajainliitto on Suomen Ratsastajainliitto, on se myös ratsastajien eli ratsastusurheilijoiden kattojärjestö. Siispä sen tarkoitus on ajaa ratsastusurheilun ja ratsastusurheilijoiden asiaa Suomessa.

2. Mutta miten? Kun sanotaan, että Suomen Ratsastajainliitto on ratsastusurheilijoiden kattojärjestö, tulee sen luonnollisesti tukea ratsastusurheilua. Olennaisempi kysymys mielestäni on: miten? Olemme toistuvasti nähneet, kuinka arvokilpailuihin lähetetyt ns. parhaat kansainväliset kilparatsastajamme muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta jäävät turhankin kauas terävimmästä kärjestä. Miksi? Koska heiltä puuttuu ehkä siihen tarvittava rutiini? Ja ehkä soveltuvat hevoset. Sen sijaan, että sijoitetaan rajalliset resurssit näiden sinänsä arvokkaiden, mutta ehkä turhauttavien projektien massiivisiin kuluihin, olisi tuettava kilpaurheilua alemmilla tasoilla: lähetettävä kilpailijoita pienempiin kansainvälisiin kilpailuihin huomattavasti useammin, tehtävä kilpaileminen edullisemmaksi kaikilla suomalaisilla tasoilla ja lisättävä kilpailujen ja starttien määrää kaikilla mahdollisilla keinoilla. Leveämmästä rintamasta hyötyvät lajissa kaikki osapuolet.

3. Ruohonjuuritason arvomaailma. Tämä on ehkä se vaikein kysymys. Tähän on liiton henkilökunnan tai toimihenkilöiden vaikea vaikuttaa ratkaisevasti, opistojenkin väki on voimatonta. Godignon peräänkuulutti ratsastuksenopettajien innostusta. Annetaan hänelle anteeksi, hän on ranskalainen. Hän ei ymmärrä, että suomalainen ei perinteisesti innostu ja jos innostuu, se on ohimenevä vaihe. Suomalainen innostuksen vastine on sisu. Kun ei vain halua antaa periksi. Sitä sisua löytyy vielä meidän viimeisistä mohikaaneistamme, mutta sisua alkaa olla vaikea havaita tuoreella ruohonjuuritasolla. Tässä näkyy ero saksalaisiin selvimmin. Minulla ei Saksassa ollut tunnilla hermostuksesta tai epäonnistumisen johdosta itkeviä ihmisiä. Muutaman traumaperäisen pelonkyyneleen näin, mutta nekin kuivattiin nopeasti pois. Suomalaisissa talleissa herkistyneitä ratsastajia näkee tuon tuosta, vaikkei kukaan olisi ilkeä tai vahinkoja sattunut. En ole nähnyt saksaksi yhtään artikkelia erityisherkkyydestäkään, mutta se voi toki olla ihan vain lukeneisuuden puutetta. Sen toki tiedän, että ainakin baijerilainen koulusysteemi on senlaatuinen, että lapset joutuvat kovankin paineen alle suhteellisen varhain.
Se pieni perkele, joka suomalaiseen urheiluun, jopa Suomen itsenäisyyteen on liitetty, on painanut päänsä tyynylle ja uinuu jossain. Tähän asiaan minä osaan vain sanoa havaintoni, keinoja minulla ei ole tarjota. Kun ihmiset puhuvat rahanpuutteesta ja sen vaikutuksesta ratsastusmahdollisuuksiin, tiedän samalla kymmenittäin ammattilaisia, jotka voisivat ottaa nuoria ja vanhempiakin ihmisiä oppipojikseen, jos nämä vapaa-ajallaan avuksi haluaisivat tulla. Avusta ei mitään makseta, sillä kysymys on taidonoppimisesta, mutta harrastaa saisi ihan ilmaiseksi omaa panostaan vastaan. Niin kuin 80-90-luvuilla tehtiin. Mahdollisuudet ovat yhä siellä, mutta ne ovat pukeutuneet kumppareihin ja työhanskoihin. Havaintojeni perusteella näihin ei haluta sitoutua - se on se suomalainen innostus ohimenevää. Mikä herättäisi sisun venähtäneiltä talviuniltaan? Tämän pallon haluaisin heittää lukijoille, mitä me voisimme asialle tehdä?