torstai 9. marraskuuta 2017

Ratsastuksenopettajista

Tämän päivän henkeen tuntuu kuuluvan voimakaskin itsemarkkinointi kaikkia mahdollisia (sosiaalisen median) kanavia käyttäen. Vähän itse vieroksun tätä, vaikka yritän virrassa mukana räpistellä. Mutta nyt ei tarvitse kehua itseään, pääsee kehumaan muita. Kun sellainen tilaisuus avautuu, se pitää ehdottomasti käyttää!

Takana on osaltani toinen lähijakso masterope-koulutuksessa. Olen ollut varsin otettu siitä, kuinka klassisen tyylikkäästi kollegani ratsastavat. Eettisesti kestävällä tavalla, hyvällä apujenkäytöllä. Jälleen ulkomaan vuosien tuoman perspektiivin turvin voin todeta, että mikäli suomalaisten ratsastuksenopettajien oman ratsastuksen taso on tätä luokkaa, on meidän ratsastuksenopetuksemme erinomaisissa kantimissa!

Ypäjällä ja muissa oppilaitoksissa on vuosien saatossa (kaikista määrärahaleikkauksista huolimatta) tehty johdonmukaista, laaja-alaista, modernia koulutustyötä, jonka hedelmiä ovat opettajat, joilla on ammattiosaamista ja homma hanskassa. Minusta tuntuu, etteivät suomalaiset ratsastuskouluharrastajat ehkä ymmärrä, kuinka onnekkaita he ovat saadessaan oppia tällaisilta ammattilaisilta. Maailman mittakaavassa opettajiemme taso on huippuluokkaa. Tätä tasoa nimenomaan mittaa ratsastustekniikka, eivät kilpailutulokset.

Ainakin pääkaupunkiseudulla on laaja valmentajatarjonta, on koulutettua ja on itseoppinutta, enemmän ja vähemmän kokenutta neuvojaa. Moni etsii sitä itselleen sopivaa valmentajaa, kyselee tuttavilta, mutta kyselee myös netin keskustelupalstoilta suosituksia. Niin moni ratsastaja harrastaa itse ratsastuksen perustasolla, teknisesti aina helppoon A:han. Tämä on taso, jonka opettamiseen löytyvät valmiudet niin ratsastuksenohjaajalta, -opettajalta kuin masteropelta, näistä viimeinen luotsaa ratsukot jo vähintään kohti vaativia luokkia. Eikä osaaminen rajaudu kehä kolmosen sisäpuolelle vaan ammatti-ihmisiä on levittäytyneenä ympäri maata.

Siispä vinkkinä lukijalle, joka miettii omia valmennuskuvioitaan: seuraa mitä tapahtuu oman alueesi ratsastuskouluissa. Missä koulussa on hyvä pöhinä, missä ihmiset kehittyvät harjoittelutiheytensä sallimissa puitteissa, mistä toistuvasti kuuluu ja näkyy hyvää? Ehkä siellä toimii sellainen ope, joka olisi Sinullekin tähän hetkeen se oikea luotsi kohti ulkoista tarkastelua kestävää ratsastustekniikkaa.

Iloa marraskuuhun! Rock!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Sisu eli ratsastajan realistinen urapolku aukikirjoitettuna

Kirjoitin eilen omat havaintoni Suomen ratsastuksen tilasta ja mitä toimia sille pitäisi tehdä. Virisi keskustelua siitä, millaista on harrastaa ratsastusta Suomessa, mitkä ovat ne mahdollisuudet tavallisilla ihmisillä edetä tässä lajissa ja sitä rataa.

Mitä tulee lajin hintaan ja joka lapsen mahdollisuuksiin harrastaa - siinä asiassa tulisi olla yhteydessä poliittisiin päättäjiin. Jos Suomessakin rakennettaisiin ratsastushalleja julkisin varoin, tulisi ratsastus kerta heitolla huokeammaksi. Miksi se on tästä kiinni? Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että pankkilaina olisi irronnut oman maneesittoman talliyrityksen perustamiseen joitain vuosia sitten, muttei maneesillisen. Niin merkittävistä summista puhutaan. Mutta ei mennä nyt siihen, aion tässä seuraavassa avata sen, miten menee käytännössä se ainoa realistinen ratsastajan urapolku kohti kilparatsastajan uraa silloin, kun ratsastajalla ei ole valmiita sponsoreita tukenaan.

Avataan tähän alkuun muutama käsite:
1. Sisu. Wikipediassa kirjoitetaan "sisu on sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta." Ja että "Sakari Pälsin mukaan sisu voitaisiin määritellä ”voimaksi, jolla yritetään mahdottomia, mutta ei epätoivoisesti taistellen eikä sokeasti purren”. Sisu ei ole ”desperadomieltä” eivätkä sille ole ominaista ”hysteeriseen järkkymykseen” pohjautuvat tehokkaat äkki-iskut. ”Näistä epäterveistä energian tiivistymistä sisu eroaa elämänuskalluksensa ja voitontoivonsa puolesta", Pälsi kirjoitti. "Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – ja voitetaan.
2. Onnistunut kilparatsastaja. Tästä ensimmäisenä tulee mieleen Kyra Kyrklund, suomalaisen ratsastuksen ikoni. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan häntä voi luonnehtia parhaiten sanoilla älykäs, kiinnostunut ja periksiantamaton.

Ratsastajan realistinen urapolku:

1. Ratsastus kannattaa aloittaa ratsastuskoulussa. Tämä on se pykälä, jota ilman ei selviä ja johon täytyy raha perheestä löytyä. Jos ei löydy, ei sitten millään, on onneksi montakin muuta urheilulajia, joita voi harrastaa, niistä osaa kertoa vaikka koulun liikunnanopettaja.
Jos seudulla on ratsastuskouluissa varaa valita, kannattaa tutustua huolella kaikkiin niistä ja jos mahdollista, valita niistä se, jossa on aktiivista ratsastustuntien ulkopuolista toimintaa: kerhoja ja kilpailuja ja ehkä yksityishevosiakin. Joka tapauksessa mikä tahansa ratsastuskoulu käy, mieluusti kuitenkin sellainen, jossa opettajalla on ammattipätevyys.

2. Käytä jo alkeiskurssista lähtien enemmän aikaa tallilla kuin opettaja edellyttää. Tule ajoissa, opettele itse varustamaan hevonen, opettele varusteet ja miten ne puetaan hevoselle oikein. Jos tallilla ei ole esim. heppakerhoa, jossa näihin pääsee vielä paremmin sisään, käytä apuna kirjallisuutta ja internettiä. Kirjastosta löytyy ilmaiseksi monia opuksia, joissa kerrotaan nämä perusasiat. Kysy neuvoa ja ohjeistusta itseäsi kokeneemmilta. Käy katsomassa muiden ratsastustunteja. Opettele ulkoa ratsastusradantiet ja muut käsitteet, joita tunneilla käytetään - edistyt nopeammin.

3. Jos tallilla järjestetään kerhoja, kilpailuja, kursseja, yritä osallistua mahdollisimman paljon mahdollisimman aikaisin. Kilpailuissa osallistu ensin toimihenkilönä - tutustut kilpailutoimintaan paineetta, opit kuviot ja näet mitä siellä tapahtuu, osaat myöhemmin kilpailijana toimia itse heti järkevästi eikä kilpailuympäristö saa sinua jännittämään. Tulet tutuksi kokeneempien toimihenkilöiden kanssa, he muistavat kyllä iloiset kasvot ja aktiiviset tekijät ja voivat jossain kohdassa edistää uraasi oikeilla vinkeillä tai kontakteilla.

4. Heti kun hallitset perusasiat: osaat hoitaa ja varustaa hevosen ja taluttaa sitä turvallisesti sekä puhdistaa ja huoltaa varusteet, ala tarjota apuasi muille. Mitä enemmän teet, sitä enemmän opit. Sitä enemmän myös teet ystäviä ja tuttavia, joista myöhemmin voi olla sinulle apua. Kun toimit aktiivisesti tallilla, sinun nimesi muistetaan myös silloin, kun joku lähtee lomalle ja tarvitsee apua vaikkapa oman hevosensa kanssa. Ime ratsastuksenopettajasi tietotaitoa niin paljon kuin suinkin pystyt. Lue kaikki kirjaston ja sinne tilattavissa olevat hevoskirjat. Taluta kaikki alkeiskurssit.

5. Jos tallilla on kilpailuja, osallistu niihin mahdollisuuksiesi mukaan heti, kun opettajasi näin suosittelee. Kun epäonnistut, et lannistu vaan jatkat. Jatka toimihenkilönä toimimista aina vain vastuullisemmissa tehtävissä.

6. Jos tallilla on yksityisiä hevosia, yritä päästä hevosenhoitajaksi. Älä odota pääseväsi ratsastamaan vaan tiedosta olevasi hoitaja. Jos olet luotettava, tulet aina kun sovitaan, olet paikalla, kun olet luvannut, pidät hevosenomistajan omaisuudesta huolta ensiluokkaisesti, jossain kohtaa panoksesi palkitaan joko sillä, että omistaja päästää sinut oman hevosensa selkään tai osaa auttaa sinua eteenpäin oikeaan suuntaan. Varaudu siihen, että tämä voi kestää vuosia.

7. Jos aloitit noin 7-8-vuotiaana, olet nyt tullut teini-ikään ja olet ehkä 14-16-vuotias. Hakeudu tallille kesä-, loma- ja viikonlopputöihin. Tule paikalle, kuten on sovittu, hoida hommat, älä mukise. Opettaja tuntee paljon ihmisiä alalta. Jos olet luotettava ja ahkera, osaa hän joskus suositella sinua eteenpäin jonnekin, jossa pääset edistymään.

8. Tässä vaiheessa olisi ensimmäistä kertaa realistista hankkiutua ns. oppipojan rooliin jollekulle kilparatsastajalle. Jos olet onnekas, ratsastuskouluopettajasi on jo pistänyt merkille tavoitteellisuutesi ja aktiivisuutesi ja osaa ohjata sinut eteenpäin. Jos et ole sellaisessa ratsastuskoulussa/tallissa, että näin olisi päässyt käymään, joudut toimimaan itsenäisesti. Kuinka se tapahtuu? Näistä mahdollisuuksista on harvemmin tietoa netissä, ei julkisia yhteystietolistoja minne voisi ilmoittautua. Homma menee niin, että sinun pitää itse osoittaa kiinnostuksesi. Koska olet tässä vaiheessa elämääsi nähnyt kilpailujen toimihenkilönä runsaasti kilparatsastajia ja valmentajia, sinulle on muodostunut näkemys siitä, keneltä heistä haluaisit oppia eniten. Tässä kohtaa pitää vähän kerätä rohkeutta ja mennä kysymään ihan itse, tarvitaanko tallilla apua, saisiko tulla oppiin? Älä lähetä vanhempiasi asialle, sillä hyvän ratsastajan profiiliin kuuluu, että hän on älykäs, neuvokas ja periksiantamaton. Itsenäinen. Mutta varmista, että sinulla on vanhempiesi lupa ja varmistu, että vanhempasi ovat valmiita tämän valmentajalle/ratsastajalle kertomaan. Jos ensimmäinen tiedustelu ei tuota tulosta, et luovuta vaan jatkat, kunnes tärppää. Tämä kuuluu osastoon "sisu".

9. Jos olet onnekas ja olet päässyt jollekulle oppiin, älä odota mitään, mutta anna kaikkesi. Tässä vaiheessa sinua ovat viisaat ympärillä jo ehkä useampaan kertaan neuvoneet lopettamaan tai ainakin jonkinasteisesti luovuttamaan. Osoitat sisua sillä, ettet lopeta vaan jatkat periksiantamattomana valitsemallasi tiellä. Tee kaikki osoitetut tehtävät ilmekään värähtämättä. Siivoa mutaiset tarhat, kanna vesiä, pese varusteita, taluta hevosia. Jos tehtävä on fyysisesti sinulle liian haastava, kysy onko jotain keinoa millä suoriutua tehtävästä turhan vähäisin voimin. Ehkä on joku tekniikka, jota et ole ajatellut itse. Kysy saatko pyytää apua tehtävän suorittamiseen. Tee kaikkesi, että kaikki osoitetut tehtävät tulevat suoritetuksi huolellisesti, mutta ripeästi. Pidä aina kypärää matkassa, hanskat kädessä ja jalassa sopivat jalkineet, jos kävisi tuuri ja pääsisit jonkun hevosen selkään.
Jos olet oikein onnekas, saat jo aloittaessasi jonkun diilin, jossa tietty panostus tuo sinulle mahdollisuuden ratsastaa. Älä odota rahapalkkaa, tämä ei ole työ, tämä on harrastus.

10. Olet suoriutunut ainakin peruskoulusta, ellet jo lukiosta. Haluat ratsastaa? On kaksi mahdollisuutta: hevosalan ammattilaisuus tai hyvin palkattu ammatti, jolla voi kustantaa ratsastamisen. Molemmat ovat käypiä, sanotaan mitä sanotaan. Hevosalan ammattilaisuus tuo sinulle nopeammin mahdollisuuden ratsastaa, muun alan ammattilaisuus takaa paremman elämänlaadun.

Ammattilaisuuteen on monta tietä:
1. Täysipäiväinen opiskelu alan oppilaitoksessa
+ hyvät kontaktit
+ täysi keskittyminen opiskeluun
- sisäoppilaitosasuminen on monelle vaikea paikka

2. Opiskelu oppisopimuksella
+ pääsee heti yhdistämään työn opintoihin
+ oikeassa paikassa mahdollistaa uran jatkumisen
- vaatii itsenäistä otetta ja vastuunkantoa omista tekemisistään

3. Työntekeminen (ammattilaisen asemaan voi päästä ilman koulujakin)
+ oikeassa paikassa voit päästä etenemään nopeastikin, kun osoitat kykysi ja tietotaitosi
- ilman ammattipätevyyttä voi olla vaikeampi päästä aloittamaan muualta kuin pohjalta

Miten tästä sitten kilparatsastajaksi?
* ratsasta kaikki hevoset, joita sinulle tarjotaan. Ainoastaan hengenvaaralliset jätät ratsastamatta, mutta niidenkin kohdalla yritä ratkaista miksi ne ovat hengenvaarallisia ja korjata tilanne itseäsi loukkaamatta.
* älä väheksy mitään tai ketään, käytä kaikki tilanteet ja mahdollisuudet oppimiseen hyväksesi
* ole aina paikalla, älä odota mitään, mutta näytä että olet käytettävissä
* ole luotettava, pidä sanasi
* tarjoa apuasi kaikille, joilta voit oppia jotain
* tässä kohdassa usein ne annetut työpanokset myös tulevat takaisin - sinut tunnistetaan ja muistetaan ja sinulle tarjoutuu mahdollisuuksia, joita ilman kontakteja ei tulisi eteen
* pidä huolta, että olet aina oikeassa atmosfäärissä ja että näet itseäsi parempien työskentelyä. Vain vertaamalla itseäsi parempiin, kokeneempiin ratsastajiin voit edistyä.
* ole valmis lähtemään ulkomaille, tässä kohtaa käytä hankittuja kontaktejasi, jotta pääset heti oikeaan paikkaan, jossa pääset edistymään oikeaan suuntaan
* opiskele jatkuvasti, käy katsomassa kilpailuja, verryttelyjä, klinikoita, katso videoita netistä ja lue kirjoja. Mitä yleissivistyneempi olet hevosenkouluttajana, sitä paremmin pärjäät.
* kun loukkaannut ensimmäisen kerran fyysisesti, älä pelästy vaan jatka
* kun sinua toistuvasti kehotetaan vaihtamaan alaa, älä kuuntele vaan jatka
* älä anna periksi, älä luovuta



Palatakseni alun määritelmään sisusta: "Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – ja voitetaan."

Sisu on sitä, että yritetään kaikesta huolimatta. Jos ei ole koskaan yrittänyt, yrittänyt kaikkeaan, ei ole ollut sisukas.

Kun olet ollut tällä tiellä 10 vuotta eikä se vieläkään ole tuottanut tulosta, tule sitten luokseni. Minä taputan olalle ja tarjoan limpparin.

maanantai 23. lokakuuta 2017

Suomen ratsastus

Eletään syksyä, Suomen Ratsastajainliiton syyskokous lähestyy, Hervé Godignon lausuu analyysinsä suomalaisesta ratsastuksesta julkisesti, keskustellaan...

Olin viitisen vuotta pois maasta, en kokonaan sillä säännöllisesti kävin viikonlopputöissä täällä, mutta sen verran, että menetin mutu-otteen paikalliseen kisakenttään. Nyt kun seuraan vallitsevaa keskustelua aiheellisista aiheista, muutama seikka on minunkin lausuttava, näin kun jollain tavalla tuoreemmin silmin ehkä tilannetta katson:

1. Urheilu ensin. Kun puhutaan siitä, mikä on Suomen Ratsastajainliiton funktio, ei tästä mielestäni pitäisi joutua keskustelemaan ollenkaan. Vaikka hevosten kanssa voi kaikenlaista touhutakin, enemmän tai vähemmän aktiivisesti, itse ratsastus, jota liitto edustaa, on urheilulaji ja siinä kilpaillaan urheilukilpailuissa. Niin kauan kun Suomen Ratsastajainliitto on Suomen Ratsastajainliitto, on se myös ratsastajien eli ratsastusurheilijoiden kattojärjestö. Siispä sen tarkoitus on ajaa ratsastusurheilun ja ratsastusurheilijoiden asiaa Suomessa.

2. Mutta miten? Kun sanotaan, että Suomen Ratsastajainliitto on ratsastusurheilijoiden kattojärjestö, tulee sen luonnollisesti tukea ratsastusurheilua. Olennaisempi kysymys mielestäni on: miten? Olemme toistuvasti nähneet, kuinka arvokilpailuihin lähetetyt ns. parhaat kansainväliset kilparatsastajamme muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta jäävät turhankin kauas terävimmästä kärjestä. Miksi? Koska heiltä puuttuu ehkä siihen tarvittava rutiini? Ja ehkä soveltuvat hevoset. Sen sijaan, että sijoitetaan rajalliset resurssit näiden sinänsä arvokkaiden, mutta ehkä turhauttavien projektien massiivisiin kuluihin, olisi tuettava kilpaurheilua alemmilla tasoilla: lähetettävä kilpailijoita pienempiin kansainvälisiin kilpailuihin huomattavasti useammin, tehtävä kilpaileminen edullisemmaksi kaikilla suomalaisilla tasoilla ja lisättävä kilpailujen ja starttien määrää kaikilla mahdollisilla keinoilla. Leveämmästä rintamasta hyötyvät lajissa kaikki osapuolet.

3. Ruohonjuuritason arvomaailma. Tämä on ehkä se vaikein kysymys. Tähän on liiton henkilökunnan tai toimihenkilöiden vaikea vaikuttaa ratkaisevasti, opistojenkin väki on voimatonta. Godignon peräänkuulutti ratsastuksenopettajien innostusta. Annetaan hänelle anteeksi, hän on ranskalainen. Hän ei ymmärrä, että suomalainen ei perinteisesti innostu ja jos innostuu, se on ohimenevä vaihe. Suomalainen innostuksen vastine on sisu. Kun ei vain halua antaa periksi. Sitä sisua löytyy vielä meidän viimeisistä mohikaaneistamme, mutta sisua alkaa olla vaikea havaita tuoreella ruohonjuuritasolla. Tässä näkyy ero saksalaisiin selvimmin. Minulla ei Saksassa ollut tunnilla hermostuksesta tai epäonnistumisen johdosta itkeviä ihmisiä. Muutaman traumaperäisen pelonkyyneleen näin, mutta nekin kuivattiin nopeasti pois. Suomalaisissa talleissa herkistyneitä ratsastajia näkee tuon tuosta, vaikkei kukaan olisi ilkeä tai vahinkoja sattunut. En ole nähnyt saksaksi yhtään artikkelia erityisherkkyydestäkään, mutta se voi toki olla ihan vain lukeneisuuden puutetta. Sen toki tiedän, että ainakin baijerilainen koulusysteemi on senlaatuinen, että lapset joutuvat kovankin paineen alle suhteellisen varhain.
Se pieni perkele, joka suomalaiseen urheiluun, jopa Suomen itsenäisyyteen on liitetty, on painanut päänsä tyynylle ja uinuu jossain. Tähän asiaan minä osaan vain sanoa havaintoni, keinoja minulla ei ole tarjota. Kun ihmiset puhuvat rahanpuutteesta ja sen vaikutuksesta ratsastusmahdollisuuksiin, tiedän samalla kymmenittäin ammattilaisia, jotka voisivat ottaa nuoria ja vanhempiakin ihmisiä oppipojikseen, jos nämä vapaa-ajallaan avuksi haluaisivat tulla. Avusta ei mitään makseta, sillä kysymys on taidonoppimisesta, mutta harrastaa saisi ihan ilmaiseksi omaa panostaan vastaan. Niin kuin 80-90-luvuilla tehtiin. Mahdollisuudet ovat yhä siellä, mutta ne ovat pukeutuneet kumppareihin ja työhanskoihin. Havaintojeni perusteella näihin ei haluta sitoutua - se on se suomalainen innostus ohimenevää. Mikä herättäisi sisun venähtäneiltä talviuniltaan? Tämän pallon haluaisin heittää lukijoille, mitä me voisimme asialle tehdä?

tiistai 17. lokakuuta 2017

Valmentautumisesta

Kisakausi lähenee jo loppuaan. Joillekin ratsastajille sillä on suurikin käytännönmerkitys, toisille se lähinnä tarkoittaa vain heikkeneviä ulkokenttäkelejä. Tavoitteellisen ratsukon almanakassa kääntyy auki sivu, jonka nimi on peruskuntokausi. Se ajankohta vuodesta, jolloin keskitytään harjoittelemaan uusia asioita, vahvistamaan hevosen voimaa ja kuntoa ja tekemään niitä muutoksia harjoitteluun, joita ei kilpailukaudella tohdi suorituskyvyn ja -varmuuden nimissä tehdä.

Johdonmukainen harjoittelu kohti tavoitteita vaatii ratsukon kokemuksesta ja taitotasosta riippuen enemmän tai vähemmän ulkopuolista tukea ja johdatusta. Huipulla valmennus on enemmän kollegiaalista tukea - silmäpari maasta kertoo, miltä hevonen tai liike näyttää, mahdollisista muutoksista keskustellaan yhdessä, asioita kokeillaan valmentajan ja valmennettavan yhteisellä pyrkimyksellä löytää paremmat työskentelytavat ja siten aina vain paraneva tekniikka ja suorituskyky. Alimmilla taitotasoilla valmentautuminen on selkeästi valmentaja- tai opettajajohtoista. Kokenut opettaja ohjaa oppilaan erilaisten harjoitteiden kautta yhdessä sovittuihin tavoitteisiin ja pitää siinä sivussa vielä huolta, että ratsastajan harjoittelukumppani saa asianmukaista hoitoa.

Mitä tulee yksityisratsastamiseen, tallinkäytäväpuheita kuunnellessa kuulee usein puhuttavan valmennuksista ja valmentajista. Itse miellän valmentajan tahoksi, joka on joko henkilökohtainen vastuuvalmentaja tai esimerkiksi liittovalmentaja (joko alue- tai maajoukkuetasolla). Vastuuvalmentajan rooli on selkeä: kantaa vastuu ratsukon valmentautumisen suunnittelusta,  ohjauksesta ja käytännöntoteutuksesta. Valmentajan ja valmennettavan välillä vallitsee luottamussuhde, kumpikin on sitoutunut yhteisymmärryksessä toisiinsa joko määräajaksi tai toistaiseksi, jotta yhdessä sovittuihin tavoitteisiin päästään.

Vastuuvalmentajaa tukee toimessaan sitten ratsukon kilpailutasosta riippuen alue- ja maajoukkuevalmentajat. Mikäli ratsukko harjoittelee sellaisella tasolla / sellaisin tavoittein, ettei se kuulu liittovalmennuksen piiriin, voi tukea ja ulkopuolista näkemystä olla syytä hakea joistain tarkoin valikoiduista kurssityyppisistä valmennuksista. Tämä silloin, kun ratsastajan taitotaso on sellainen, että hän kykenee jo omaksumaan pieniä muutoksia tekemisessään, menettämättä teknistä johdonmukaisuuttaan.

Heittäisin kuitenkin "musta tuntuu"-otteella, että valtaosa Suomessa tapahtuvasta opetuksesta ei kuulu henkilökohtaisen valmentamisen piiriin. Tällöin käyttäisin ennemminkin termejä "ratsastuksenopetus", "ratsastustunnit" ja "ratsastuskurssit".
Kuka tahansa kyllin kykenevä voi pitää toiselle ratsastajalle tunteja. Sen lisäksi, että opetusta antavat kokeneemmat amatöörit, Suomessa koulutetaan ratsastuksenohjaajia (hevostalouden perustutkinto), ratsastuksenopettajia (ratsastuksenopettajan ammattitutkinto) ja masteropettajia (ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkinto), joilla on koulutuksen myötä ammatillinen pätevyys eriasteiseen ratsastuksenopettamiseen. Näiden ammattitutkintojen lisäksi on tarjolla valmentajakoulutusta tasoille 1-3 ja valmentajan ammattitutkintoja varten. Tätä kirjoittaessa hevostalouden koulutusohjelmien sisältö on uudistamisprosessin alla - uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön ensi vuoden alusta.
Suomen Ratsastajainliitto edellyttää, että liiton hyväksymässä ratsastuskoulussa opetuksesta vastaa pääosin pätevöitynyt henkilökunta.

Miksi on tärkeää hahmottaa tällaisia asioita? Keskustelin oman valmentajani kanssa taannoin hänen kokemuksistaan arvokilpailuissa. Hän muisteli, kuinka ns. isoilla ratsastajamailla on kouluratsastuksen verryttelyssä usein kaksi valmentajaa, toinen lyhyellä ja toinen pitkällä sivulla, jotta kaikki kuva- ja näkökulmat tulisivat huomioonotetuksi ratsukon valmistautumisessa. Monella suomalaisella ei ole edes valmentajaa mukana, kun mennään maansisäisiin mestaruuskilpailuihin. Taso ja pelimerkit laudalla ovat toki erilaiset, mutta kuvastaa tietyssä valossa tilannetta. Meillä on vielä opettelemista valmentautumiskulttuurissa.

Valmentajia ja opettajia on monenlaisia, erityylisiä, -tyyppisiä ja -luonteisia. Jotkut ovat hyviä antamaan kivoja harjoituksia ja tehtäviä, toiset tykkäävät syväluodata ja paneutua ongelmien ytimiin. Jokaiselle oppijalle ja jokaiselle ratsastajalle löytyy varmasti sopiva apu. Parasta olisi löytää sellainen taho, jonka tarjoamat palvelut ja tuki osuvat omiin tarpeisiin. Opettajan / valmentajan olisi syytä tuntea myös itsensä ja omat resurssinsa, jotta tietää, mitä voi tarjota.

Vuosien saatossa olen tehnyt analyysin itsestäni: olen parhaimmillani henkilökohtaisena vastuuvalmentajana tai valmentajana tilanteessa, jossa on selkeä tavoite. Tämän roolin toteuttaminen omassa elämässäni on välillä haasteellista, sillä suurin osa valmennettavistani, olkoonkin että valmennussuhde on saattanut jatkua tauotta seitsemänkin vuotta, sijaitsevat toisilla paikkakunnilla tai jopa toisessa maassa. Vaikka kalenteriin on sovittu syyskauden alussa valmennuspäivämäärät aina jouluun saakka ja loppuvuodesta taas kesän alkuun, häviää kontakti oppilaisiin luonnollisesti kolmen neljän viikon valmennustauon aikana. Tähän olen järjestellyt muutaman lääkkeen: oma talliyksikköni Vantaalla mahdollistaa lähivalmentautumisen kanssani joko pysyvästi tai erissä. Meillä on Stable41:llä erinomaiset harjoitusolosuhteet: hyvä valoisa halli pitkän radan koossa sekä vastaavan kokoluokan ulkokenttä, molemmat erinomaisilla, juuri kunnostetuilla pohjilla.




Joidenkin kaukovalmennettavieni kanssa olen nyt päässyt kokeilemaan Trainer4riding-sovellusta hyvin ja kiintoisin tuloksin. Jo muutaman viikon käytön jälkeen minulla on tunne, että pystyn olemaan heidän harjoittelussaan paremmin läsnä - antamaan ideoita ja palautetta, tukemaan. Yhteistyö Trainer4riding-väen kanssa on poikinut jo uusia ideoitakin: tulossa on tuote, johon kuuluu lähi- ja etävalmennusta asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Olen näistä mahdollisuuksista innoissani, sillä selkeisiin oppimis- ja opettamiskokonaisuuksiin on aina kiva sitoutua. Ratsastaja kun harvemmin hyötyy yksittäisestä oppitunnista, oppiminen vaatii aina sekä ymmärryksen että riittävän määrän toistoja. Toisinaan näistä vaikeampaa on ymmärtäminen, toisinaan se, että ymmärretyn saisi ajettua sisään omaan ja hevosen kehoon. Molemmissa tapauksissa kehittyminen vaatii aikaa ja säännöllistä, valvottua harjoittelua.

Suomen hevosvuoden kansainvälinen päätapahtuma, Helsinki Horse Show alkaa huomenna. Olen tavattavissa expoalueen Trainer4riding-osastolla torstaina klo 14-16 ja lauantaina klo 13-15. Tule nykäisemään hihasta, jos haluat jutella tavoitteellisesta valmentautumisesta!

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Mitä on ratsastettavuus?

Edellinen blogikirjoitus on elokuun alulta. Sittemmin paljon on tapahtunut: olemme muuttaneet hevosten kanssa Vantaalle. Ennen muuttoa yksi hevosista löysi uuden kodin. Muuton jälkeen aloitin Ypäjällä opiskelut masteropettajaksi. Aloitin myös jo jonkin aikaa suunnitteluasteella olleen yhteistyön Trainer4riding-palvelun kanssa. Minun palveluitani on nyt siis ostettavissa sitäkin kautta esimerkiksi videotuntien muodossa. Kannattaa käydä tutustumassa: http://trainer4riding.fi/
Tarjolla on useanlaisia työkaluja tavoitteelliseen treenaamiseen!

Nyt ensimmäisen kiireettömän iltapäivän kunniaksi päätin kirjailla muutaman sanan käsitteestä ratsastettavuus. Mitä sillä tarkoitetaan?

Kun nuoria hevosia arvioidaan ja puhutaan niiden ratsastettavuudesta, sillä tarkoitetaan hevosen luontaista rakennetta, liikeratoja, tasapainoa ja koordinaatiota yhdistettynä sen luonteeseen, vireyteen ja saamaansa peruskoulutukseen. Kuinka hyvin hevonen ottaa vastaan ratsastajan vaikutuksen ja kuinka se sopeutuu tehtäviin. Hyvällä ratsastettavuudella on iso merkitys hevosen tulevaisuuden näkymien suhteen - pelkästään näyttävät askellajit eivät tee hevosesta hyvää ratsua vaan sen  hyvä koulutettavuus on yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää.

Kun puhutaan aikuisten hevosten ratsastettavuudesta, tykkään jakaa tämän kolmeen osioon:

1) Koulutustaso. Koulutustaso on se, mihin tehtäviin hevonen on koulutettu. Mitä teknisiä liikkeitä se osaa suorittaa, mihin se ymmärtää sopivan työskentelyasennon ja tasapainon tilan. Koulutustaso kilpaurheilussa on se tekninen taso, jolla hevonen suorittaa vähintään 60 prosentin tasolla, mieluummin prosentein 65% ja yli.

2) Voimistelutaso. Hevonen voi olla esimerkiksi koulutettu tasolle vaativa B, mutta mikäli se ei ole tasoa vastaavassa treenissä, sen voimistelutaso saattaa estää sitä suoriutumasta koulutustasoaan vastaavasti. Hevosen sairastuessa / ikääntyessä sen voimistelutaso aina heikkenee. Hyvä voimistelutaso takaa sen, että hevonen voi suoriutua tehtävistä itseään kehittävällä tavalla, vahingoittamatta itseään, ja niin että se näyttää myös ulospäin elastiselta ja helpolta.

3) Herkkyystaso. Hevonen voi olla koulutettu tietylle tasolle ja voimisteltukin hyvin, mutta mikäli sitä ratsastaa esimerkiksi kokemattomampi ratsastaja, jonka apujen tekniikka ja ajoitus on puutteellinen, hevonen ns. tylsistyy avuille. Vain oikea-aikainen vaikuttaminen ja hellittäminen tekevät hevosesta herkän ja kevyen ratsastaa. Ratsastajan kankea ja hidas raajojenkäyttö tekee hevosesta aivan samanlaisen ratsastaa. Oikea herkkyystaso mahdollistaa sen, että ratsastaja voi vaikuttaa kevyin ja nopein avuin ja että ratsastus voi näyttää elegantilta.

Yleensä kun ratsastaja puhuu hevosen ratsastettavuudesta, hän oikeastaan tarkoittaa voimistelu- ja herkkyystasoa, sillä niillä on suurempi vaikutus ratsastuskokemukseen kuin hevosen koulutustasolla. Kaikki nämä yhdessä kuitenkin muodostavat sen kokonaisuuden, jota ratsastettavuudeksi nimitetään.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Se kompromissin tila, jota kilpakouluratsastukseksi kutsumme

Ne, jotka tämän blogin päasiallista kohderyhmää ovat, tietävät mistä aiheeni kumpuavat. Muille lukijoille kerrottakoon, että blogin tekstien aiheet tulevat pääosin omien asiakkaitteni kanssa käydyistä keskusteluista. Täydentämään niitä tai jakamaan ne muillekin asiakkailleni. Nyt kun eletään elokuun alkua (mihin aika taas meni?), ollaan jo pitkällä kilpailukaudessa ja matkalla kohti sen loppua. Henkilökohtaisessa kalenterissani on vielä mahdollisesti joku kilpailu tulossa, mutta kaikki ns. varmat suunnitelmat on nyt kahlattu läpi ja kisakausi pitkälti taputeltu meidän osalta.

Kausi on mennyt ihan mukavasti. Yksi hevosista on kärsinyt koko kesän vatsavaivoista ja on silti ollut sijoitusten tuntumassa ja jonkun kerran ruusukkeellakin. Toinen hevonen on perusluonteeltaan ujo ja arka ja se on oikeastaan suoriutunut yli odotusten, käynyt sijallakin ja ollut kaikissa starteissaan tulostasoltaan tasainen, teki ensimmäisen vaativansakin. Yhdelle hevoselle piti tehdä mahdollisimman paljon tulosta. Se sijoittuikin viimeistä kilpailua lukuun ottamatta kaikkina viikonloppuina ja voitti kertaalleen. Mission accomplished. Ja muutamalle muullekin saatiin kaivattuja 60+ prosentin läpimenoja. Oppilaille on siunautunut läpi kauden voittoja ja sijoituksia - hyvä te!






Näin kun kilpailee 2-4 ratsulla per päivä, tuntuu Suomen lyhytkin kilpailukausi ihan riittävältä rupeamalta. Niin kivaa kuin olikin kilpailla pitkästä aikaa, vielä mukavampaa on, kun kausi alkaa olla ohi. Kilpailut alkavat nimittäin tuntua jo hevosten vartalossa, erityisesti, jos ne joutuvat tekemään töitä senhetkisen kokoamiskykynsä korkeimmassa päässä. Kauden aikana on pidettävä huolta suoritusvarmuudesta, joten isoja riskejä ei kannata ottaa ja esim. omista hevosistani helpoiten jäykistyvä tyyppi on sellainen, että sen kanssa saa jonkin verran varoa rikkoja. Joten kaikki ylimääräinen jumppa on jäänyt kyllä verryttelyalueilta pois. Ihanaa, että peruskuntokausi alkaa!

Miksi peruskuntokausi on suosikkini? Silloin ratsastaja voi todella työstää hevosta, kouluttaa sitä sen ehdoilla ja kehittää yhteistyötä hevosen kanssa. Ilman merkittäviä kompromisseja. Sillä mitä muuta kilpakouluratsastus on kuin yksi enemmän tai vähemmän hallittu kompromissi?

Klassisen laulun koulutuksessa sanotaan, että lavalla esiintyvä taiteilija pystyy parhaimmillaankin vain 80 prosenttiin omasta tavanomaisesta suorituskyvystään esiintymistilanteesta johtuen. Allekirjoitan tämän täysin myös ratsastuksen saralla. Jo puhtaasti asetelma itsessään luo ensimmäisen kompromissin - myönnytyksen suoritustasossa. Kun puhutaan hevosista, pakenevista saaliseläimistä, on kilpailutilanne niille kaikkine muuttuvine ympäristötekijöineen erittäin stressaava paikka, jopa voisi sanoa, että kauhujen talo. Hevosen epämukavuus voi ilmetä monella eri tavalla: fyysisenä jännittymisenä, jähmettymisenä, säikkymisenä, pakenemisena, reaktionopeuden muutoksena (nopeutuen/hidastuen), jopa äärimmillään kyvyttömyytenä toimia millään järkevällä tavalla tilanteessa. Sellaisenkin tälle kautta näin, ettei eräs kilpailija päässyt areenalla koskaan suorituksensa alkuun hevosen mentyä poissa tolaltaan.

Jos hevonen nyt kuitenkin jollain tavalla, enemmän tai vähemmän rohkeasti, radalla suoriutuu ja antaa vaikuttaa itseensä, päästään valitsemaan muita kompromisseja. Harvassa nimittäin ovat ne hevoset, jotka esiintyvät tilanteessa täydellisesti edukseen. Olen antanut itseni ymmärtää, että jo eläköitynyt Valegro oli kilpahevosena sen verran lunki tyyppi, että se lähinnä parani erityisesti uransa alkuaikoina kilpailutilanteissa - tuli terävämmäksi ja sai sitä kautta lisää näyttävyyttä. Harvassa ovat Valegrot, kuten tiedämme. Suurin osa hevosista on joko yli- tai alivirittyneitä. Jännittäjätyypin hevoset virittyvät usein yli ja ne, jotka osaavat rauhoittaa itsensä tilanteessa, virittyvät ali. Alivirittyminen näkyy hevosen työskentelyasennossa, joka menee automaattisesti matalammaksi.

Alivirittynyt hevonen jää muodossa matalaksi

Tuomarikoulutuksessa sanotaan, että kun ratsukko tulee radalle, se ikään kuin tarjoilee tuomarille pisteitä tarjottimelta. Omaan tavanomaiseen suoritustasoonsa nähden loogisen skaalan pistevaihtoehtoja. Jos asiat ovat hyvin suomalaisella kansallisella tasolla, tuo skaala on 6-8. Silloin liikkeessä epäonnistuessaan ratsukko saa kuutosen ja onnistuessaan se saa kahdeksikon. Yleensä tällainen ratsukko sijoittuu luokassa kärkipäähän prosentein 67-72.
Sitten on koko joukko ratsukoita, joiden normaali skaala on 5-7. Eli epäonnistuessaan he ovat viitosen pinnassa, onnistuessaan kiinni seiskoissa. Ja näitä, ystävät, on suurin osa osanottajista. Mikä tekee asian tuomareille erityisen vaikeaksi.

Arvosanaan 6 mahtuu nimittäin iso määrä pieniä virheitä, kompromisseja. Kuutosen saa, kun liike on tunnistettavissa, se on pääpiirteittäin oikealla reitillä ja jotakuinkin tahdissa. Kuutosessa voi kuitenkin olla moitetta muodossa, taivutuksessa, tempossa, lennokkuudessa... Vaihtoehtoja on lukuisia. Kun ratsukon suoritus nimetyssä liikkeessä on laadultaan tällainen, on täysin tuomarin henkilökohtaisesta preferenssistä kiinni, onko numero 6 vai 6,5. Ja yhtäkkiä ollaan tilanteessa, jossa ratsukolla voi olla tuomareiden antamien pisteiden välissä liki 5 prosentin ero. Mitä epävarmempi tuomari on näiden suoritusten kohdalla omasta linjastaan, ideaalistaan ja siihen johtavista portaista, sitä nopeammin tulee vaikeus sijoittaa ratsukot järkevään järjestykseen. Hyvin usein ison luokan päätyttyä ei kellään toimihenkilöistä ole selvää käsitystä siitä, missä järjestyksessä ratsukot sijaluvuilla 5.-15. toisiinsa nähden ovat.
Mitä kokeneemmat ja kouluttautuneemmat tuomarit, sitä helpommin he tämän vaikeuden selättävät. Erityisesti olen pannut merkille, että ne tuomarit, joilla on koulutus arvostella nuorten hevosten luokkia eli ovat saaneet koulutuksen hevosen liikemekaniikan arviointiin, tuntuvat parhaiten tietävän luokan jälkeen, missä järjestyksessä heillä ratsukot ovat - mikä on ollut heidän näkemyksensä suorituksista. Havainto, joka on sen verran mielenkiintoinen, että se antaa ajattelemisenaihetta koskien tuomarikoulutusta.

Tuo harmahtava kuutosmassa on yksi asioista, jotka tekevät kouluratsastuksesta yhden suuren kompromissin. Sitten on vielä se kysymys, mikä on meidän ideaali? Ideaali on kirjattu sanoina kouluratsastussääntöihin. Sanoina, jotka toisen suussa taipuvat ja mieltyvät yhdeksi ja toisen suussa toiseksi. Olen usein sanonut, että jos kouluratsastussäännöt lukee oikein tarkkaan, ei meidän lajissamme ole mitään vikaa - se on hevosystävällistä ja eettisesti kestävää. Mitä se sitten käytännössä on, se vaihtelee tarkastelukulman mukaan. Tällä kaudella koin sellaisenkin hetken, että eräänä lauantaina esitin hevosen tuomareille x ja y leppoisassa tunnelmassa, hevonen oli suhteellisen tyytyväinen, minulla oli hyvä fiilis - tavoitteena oli saada 60 prosenttia rikki, muttei tähdätä muutamista syistä johtuen yhtään sen korkeammalle. Yritin siis ratsastaa "kuutosia ja kuuspuolosia". Ei mennyt läpi tuomarilla x. Oli liian vaatimaton. Seuraavana päivänä pistin painetta, ratsastin napakammin, pienen "perkeleen" kera ja minun pisteeni nousivat tuomarilla x liki 7 prosenttia edellisestä päivästä. Tuomarin antamien pisteiden viesti oli selvä: tämä on parempi suunta. Omasta perspektiivistäni tunne ratsastuksesta oli puolestaan huonompi - hevonen oli tyytymätön ja stressaantuneempi.

Tämä sinänsä tavallinen tarina on hyvä esimerkki siitä, kuinka kaikessa epätäydellisyydessään, mahdollisessa epävarmuudessaan ja erehtyväisyydessäänkin tuomaritoiminta aina ohjaa ratsastusta. Ratsastajat ratsastavat pääosin siten, kuten heitä pistein palkitaan, erityisesti silloin, kun ratsastajilla on jo jonkin verran kokemusta, ja he voivat valita kilpailutilanteessa kompromissinsa itse. Osa harrastajista ja alan ammattilaisista on ratkaissut tämän dilemman siten, etteivät ota osaa kilpailuihin tai kilparatsastukseen millään tavalla - ratkaisu sekin. Minä haluan yhä uskoa, että keskustelulla ja koulutuksella meillä on olemassa laji, joka on eettisesti kestävällä pohjalla niin eläimen kuin kilpaurheilijan kannalta ja jota on sekä mukava tehdä että mukava seurata. Kompromisseista huolimatta. Siispä kohti ensi kautta!

PS. Tuossa vielä video Parsan kauden parhaasta vedosta, joka toi kokeneelta tuomarilta ansaitut prosentit 66,9. Oltiin hänen listassaan luokassa toisia. https://www.facebook.com/minttu.pulliainen/posts/10155073120324263

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Hei me muutetaan!

Näin ne muutoksen tuulet puhaltavat.

Kun tulin Saksasta Suomeen, tavoitteenani oli rantautua Helsingin alueelle ja jäädä sinne. Valitettavasti näin ei kuitenkaan käynyt - meni tovi, että löysin itselleni sopivan paikan. Nyt se on löytynyt: 1.9. alkaen vaikutan Vantaalla Stable 41:n tiloissa!

Paikka on kuin tehty meille. Lähellä Helsinkiä, tarvittavat areenat täysipainoiseen harjoitteluun ja silti ikään kuin maaseudun rauhassa ja edelleen lähellä lentokenttää. TÄYDELLISTÄ!

Tarjoan valmennuspalveluita täysihoidolla omassa 10 karsinan yksikössäni. Ajatus on, että jokaiselle hevoselle ratsastajineen saadaan räätälöityä juuri sellainen paketti, joka vastaa eläimen ja ihmisten tarpeita. Kaikista kokemistani valmentautumisen muodoista tämä on se, joka on ehdottomasti tehokkain - yksittäisen valvotun harjoittelukerran kestolla ei ole suurtakaan merkitystä kehitykseen vaan sillä, kuinka tiheästi näitä harjoittelukertoja tapahtuu. Mitä tiheämmin, sen parempi. Kehityskaari on tasainen ja oppimistulokset kestäviä. Tähän kannustan ja vaikutuksen näkee myös valmennukseni hinnoittelussakin.

Hevosen management on aina yhtä tärkeää kuin sen treenaaminen. Vain hyvinvoiva eläin oppii ja kehittyy haluttuun suuntaan. Siksi koen, että lankojen on hyvä olla "yksissä käsissä", silloin voidaan pitää huolta, että jokaiselle hevoselle löytyy sille sopiva järjestely - tapa olla ja elää, annetuissa puitteissa.

Jos kiinnostuksesi heräsi, ota ihmeessä yhteyttä! Mielelläni kerron lisää filosofiastani ja käytännön asioista. Karsinoita on vapaana!

Lisätietoa löytyy päivitetyiltä ja yhä päivittyviltä nettisivuilta: apulliainen.com