sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kuuliaisuus = Kouluta hevonen.

Tämä kirjoitus on sekä pohdintaa hevosenkoulutuksesta että päivitys nuorten oriiden koulutusprosessiin.

Pikkupojista on kirjoitettu ainakin näiden otsikoiden alla:
http://tmipulliainen.blogspot.de/2013/11/johtajuuspohjainen-koulutusmalli-vs.html (11/13)
http://tmipulliainen.blogspot.de/2014/03/mielentila.html (3/14)
http://tmipulliainen.blogspot.de/2014/05/kenesta-kouluttamaan-hevonen.html (5/14)

Viime vuoden loppupuolella vaihdoimme jälleen tallia. Tilapäiseksi suunniteltu ratkaisu ainakin toistaiseksi on pitkittynyt pysyvään suuntaan - katsotaan nyt, pääsemmekö aiottuun lopulliseen osoitteeseemme vai jäämmekö tälle tallille. Ilokseni olen kohdannut kollegan, jonka kanssa puhun "samaa hevosenkoulutuskieltä": tallia tallimestarin ja "in-house-trainerin" roolissa pyörittävän westernvalmentajan nimeltään Egon Gerstgrasser.
Noin kuukauden tallilla oltuani ja hänen työskentelyään katsottuani päätin pyytää häneltä apua nuorimman hevoseni sisäänratsastukseen, muutamasta syystä: minulla itselläni oli kädet täynnä muiden hevosten kanssa ja rasitteenani suhteellisen vakavasti vaurioitunut selkä, joka ei kestä kovia "rytinöitä". Tuntien tuon nuoremman hevosen reaktiivisuuden, ajattelin että tässä on nyt se paikka, jossa jonkun ehjemmän on hyvä ottaa riskit. Näin jälkikäteen ajateltuna - vähänpä taas luotin koulutuksen mahtiin.

Egon otti nyt kolmivuotiaaksi kääntyneen oriin työn alle helmikuun alussa. Aloitimme yhdessä tiistaina, jolloin laitoimme hevosen ensimmäisen kerran westernsatulaan. Ensimmäisen linkin kirjoituksen mukaisesti seurasi tuttu viiden minuutin reaktio, sillä sillä ei ollut ollut satulaa selässään hetkeen, vain juoksutusvyö muutamana päivänä valmistavana harjoitteena alle. Pian hevonen kuitenkin tottui ajatukseen ja juoksi rennosti häntäänsä kantaen.
Keskiviikkona ei reaktiota satulaan, joten Egon aloitti valmistelutyön, johon sisältyi juoksutusta, talutusharjoituksia ja erilaisia "säkittämisiä" eli siedätysharjoitteita äänen, kosketuksen ja uusien asioiden kera. Session loppupuolella Egon kiipesi seisomaan jalustimeen. Olin ennakkoon ajatellut, että tämä on se vaihe, josta suurimmat vaikeudet tulevat. Ei minkäänlaista reaktiota. Hevonen oli tyyni ja rauhallinen ja otti tilanteen kuin konkari. Sama meno on jatkunut sittemmin. Hevonen harjoittelee lyhyehköjä sessioita 4-5 kertaa viikossa, melko pian se aloitti myös isossa hallissa muiden hevosten kanssa. Olenpa ratsastanut sillä itsekin.

Miksi kävi näin? Siis tällä kertaa helppo ja suoraviivainen onnistuminen. Osaan nimetä muutamia selviä syitä: ensinnäkin hevosta on valmisteltu pitkään tätä asiaa kohti - käytöstä on muokattu ja hevosta siedätetty ja opetettu maasta käsin. Tästä Egonkin sanoi, että näkee, että hevonen on saanut hyödyllisen alkukoulutuksensa. Mutta ennen kaikkea suurin muutos on tapahtunut hevosen luonteessa: minun ennen niin "pelokas" hevoseni on kaikkea muuta. Se ei reagoi hallissa juuri mihinkään ulkoiseen. Egon on useaan kertaan sanonut, että tästä tulee kiva hevonen, koska se ei ole "spooky" tai hermostunut. Tähän suurin muutos lienee tullut Egonin "johtajuusteknisen" koulutusmallin myötä. Tätä ei nyt pidä käsittää väärin, hevosta koulutetaan oppikirjaperiaattein negatiivisen vahvisteen keinoin, mutta "johtaja-asenteella". Mitä se tarkoittaa käytännössä? Että hevonen hyväksyy sen, että ihminen voi tehdä ja pyytää asioita hevoselta. Vaikkapa halutessaan pitää sitä korvasta kiinni, pitää takajalkaa ylhäällä, työntää sitä kädellään kuonon päältä taaksepäin... Siis mitä haluaa, milloin haluaa, hevoselta lupaa kysymättä. Ihminen voi myös tuoda uusia, äänekkäitä tai jollain tapaa erikoisia kapistuksia hevosen elinpiiriin. Hevonen ei saa astua ilman lupaa ihmisen tilaan ja sen pitää aina välittömästi reagoida, kun ihminen pyytää sitä poistumaan. Ihan sitä samaa, mitä olen aiemminkin teettänyt hevosella, mutta vähän enemmän kärjistäen ja alleviivaten. Egonia haastateltuani hän tästä sanoi, että paras kohde tällaiselle lähestymistavalle mielestään on nuori hevonen, joka vielä muodostaa käsitystään ihmisestä.
Esimerkiksi toisen aikuisen tammani kohdalla ko. lähestymistapa ei saanut juurikaan muutosta ääniherkkyyteen ja reaktiivisuuteen - olen sitten pitäytynyt ihan tyypillisissä siedätysmetodeissa, niissä paremmin onnistuen.

Mikä tässä jälleen on kuitenkin selväksi tullut: ei ainoastaan ihmisellä vaan myös hevosella tulee olla asenne kohdallaan.
Jo jonkin aikaa eläintenkoulutukseen perehtynyt tutkijayhteisö on ollut sitä mieltä, ettei "kuuliaisuus" ole hevosen luonteenpiirre. "Kuuliaisuus" on yhtä kuin hyvin onnistunut koulutus = hevonen, joka tunnistaa merkit ja tehtävät ja tekee vaaditut asiat vaivatta ja hämmentymättä, hyvällä motivaatiolla, luottavaisesti. Yhtälailla hyvin koulutettu hevonen kuitenkin antaa ja sallii ihmisen pyytää asioita ja vaikuttaa itseensä. Sitä on mm. "ratsastettavuus" sen lisäksi, että sillä kuvataan myös hevosen fyysisiä valmiuksia satulan alla työskentelyyn.
Tässä kaikessa korostuu, että koulutus on aina vietävä laadullisesti loppuun asti valmiiseen toimintaan. Puolitiehen jätetyt vasteet eivät tuota juurikaan iloa - ne saattavat toimia tänään, mutteivät huomenna. Kotona, mutteivät vieraissa paikoissa tai uusissa tilanteissa.  Hevosenkouluttajan vastuulla on, että asiat tapahtuvat oikein ja että kehitystä tapahtuu. Tässä kouluttajan on oltava koulutustilanteessa "johtaja", eläimen ei voida olettaa tietävän (kuten ei koulutustilanteessa ihmisoppilaankaan), mitä on tarkoitus oppia ennen kuin se on oppinut asian. Ihmisen ongelma tässä on usein epävarmuus, epävarmuus omasta osaamisesta, onko oikein vaatia asiaa ja kuinka paljon voi tehdä tai vaikuttaa. Näiden epävarmuuksiensa keskellä ihminen ei useinkaan saa haluamaansa lopputulosta, eikä hevosesta tule siten "kuuliaista".

Kun kuuntelee ihmisten tallinkäytäväpuhetta, kuuliaiseksi yleensä mielletään hevoset, jotka ovat luonteeltaan mukautuvaisia. Ne usein ovatkin kyllä toimivia, mutta eivät aina välttämättä vastaa annettuihin merkkeihin yhtään sen paremmin kuin muutkaan, mutta toisaalta vain harvoin asettuvat ihmistä vastaan. Vahvempiluontoiset tai esimerkiksi epävarmuuttaan hermostuneesti käyttäytyvät hevoset mielletään helpommin "tuhmiksi" tai kurittomiksi, koska niiden toteuttama käytös on usein pois ihmisen valitsemasta linjasta. Joskus jopa voi olla, että tällainen hevonen saattaa joihinkin oppimiinsa käskyihin reagoida paremmin kuin tuo "kiltimmäksi" mielletty lajitoverinsa, mutta silti kantaa negatiivista leimaa mukanaan.

Summana, ihan kuten koirien maailmassa, ei hevostenkaan maailmassa ole juurikaan ongelmahevosia vaan hevosongelmia, joita ihmiset kokevat. Ihmisellä on vastuu siitä, että hevosen saama koulutus tuottaa sellaisia käyttäytymismalleja, jotka ovat ihmiselle itselleen mieluisia. Olivat sitten kyseessä tallitavat, kouluratsastusliikkeet tai käyttäytyminen kilpailutilanteissa. Toiset hevoset ja koulutuskohteet vaativat enemmän töitä kuin toiset. Toisaalta myös tilanteisiin on uskallettava mennä. Tästä olen saanut jälleen omakohtaista kokemusta. Herkkienkin hevosten kanssa on mentävä tilanteisiin, joissa ne oppivat sietämään enemmän häiriötä. Esimerkiksi westernlaji reiningissä tyypilliset kiihdytykset, äkkijarrutukset (sliding stop) sekä vauhdikkaat spinnit westernvarusteiden kilkatuksen kera ovat seesteisempään kouluratsastukseen tottuneille hevosille ensin ihmetyksenaihe. Kun näihin tilanteisiin vain toistuvasti joutuu, siedättyy herkinkin hevonen siihen, että liukupysähtyviä hevosia on vaikka molemmin puolin, hiekat kaaressa päin lentäen. Kun asia on hevoselle oikein esitelty, se kyllä siedättyy nopeasti huomatessaan, että tapahtuma on kannaltaan yhdentekevä.

Jokainen hetki hevosen kanssa on sen kouluttamista ja kouluttaminen muokkaa hevosen luonnetta ja käytöstä siinä missä elämänkokemus ihmisen. Minkälaisen harrastuskaverin sinä haluat? Kouluta sellainen.

Tässä vielä videopätkä oripojan treenistä muutaman viikon takaa: http://youtu.be/oFMfNggZLXo