Miten valita systeemi?

Muutama vinkki oman tiensä valitsemiseen uusimmassa englanninkielisessä blogitekstissä:

http://balanceddressage.blogspot.de/2016/04/a-system.html

Tahti

http://balanceddressage.blogspot.de/2016/03/rhythm.html

Otamme hiukan kiinni blogitaukoa.

Ratsasta kaikkia jalkoja

Englanninkielisen blogin puolelta uutta luettavaa hevosen tasapainosta ja symmetriasta, jota suoruudeksikin kutsutaan.

http://balanceddressage.blogspot.de/2016/02/ride-all-four-legs.html

Hyvä ratsastus (ja hyvää joulua!)

Istun lentokoneessa matkalla Helsinkiin, josta minulla on vielä jatkolento Ouluun. Elämä on nykyään kovin kiireistä kahdessa maassa työskennellen ja yhä kasvavaa asiakaskuntaa Saksassa palvellen. On tullut aika tehdä joitain muutoksia. Kuten ehkä arvattavissakin on ollut, tämä blogi toistaiseksi hiljenee. Lähdin aikanaan kirjoittamaan näitä blogitekstejä lähinnä omille asiakkailleni oppimisen tueksi ja välillä vain tuulettaakseni omia ajatuksiani. Lukijaluvuista päätellen tekstit ovat tavoittaneet myös muita ratsastuksesta ja hevosista innostuneita ihmisiä. Se on lämmittänyt mieltäni. Tarina ei pääty tähän kuitenkaan. Jatkossa jatkan englannin kielellä kirjoittamista, jolloin se palvelee kansainvälistynyttä asiakaskuntaani paremmin. Projekti ratsastuksellisen internetpalvelun kehittämisestä etenee ajatuksen tasolla koko ajan, käytännössä vielä tipuaskelin. Se projekti toteutunee luettavaan muotoon ensi vuoden puolella.

Olen asunut Saksassa nyt reippaat kolme vuotta. Kulttuurishokki on ollut melko vahvasti läsnä monella rintamalla, eikä vähiten ratsastuksen saralla. Olen tätä aihetta jo aiemmin sivunnutkin, mutta pieni toisto ei liene pahitteeksi. Muutamalla sanalla tiivistäen: kiitos Kyra.

Suomessa asuvat ja vain suomalaista ratsastusta seuraavat eivät ehkä ymmärrä, miksi tässä näin kiittelen. Meille Suomessa ”kyralainen” ratsastus on itsestäänselvyys – normi ja standardi, johon pyritään. ”Kyralaisuuden” tunnistettavampia piirteitä ovat selkeys, johdonmukaisuus, mahdollisimman pienet avut, hevosen itsenäisen tasapainon kehittäminen sekä ylipäätään tasapainoa vaaliva ratsastustyyli, joka on hevoselle helposti sisäistettävä, kaikkia hevosia yleispätevästi kehittävä ja eläinystävällinen. Me olemme niin onnellisessa asemassa, kun emme juuri muunlaista ratsastuskulttuuria tunne.

Etelä-Saksassa näkee monenlaista ratsastusta. Kaikki ei ole hyvää, ja monella hevosella voisi olla ratsastajalleen muutama sana sanottavana paineenkäytöstä ja oikea-aikaisesta hellittämisestä. Usein kuulen eriäviä näkemyksiä perusteltavan tyylieroilla, eri koulukuntien tavalla ajatella ja lähestyä hevosenkoulutusta ja lajia. Kuinka tunnistaa hyvä ratsastus erilaisten suuntauksien viidakosta?

Oli tyyli mikä tahansa, on muutama yleismaailmallinen fakta, joka yhdistää hyvää ratsastusta:

1. Painovoima ja fysiikan lait
   Painovoima on fakta. Yksikään valmentaja ei voi kiistää sen olemassaoloa. Painovoiman vaikutus ei ole tunnettavissa pelkästään silloin, kun ratsastaja erkanee hevosesta vaan se vaikuttaa ihan kaikkeen, mitä hevosen kanssa teemme, ja hevonen tuntee sen jokaisella askeleella. Painovoima aiheuttaa kuormituksen hevosen kehoon. Silloin kun hevosen painopiste ei ole sen kehon keskellä (lue: hevonen ei ole tasapainossa), sen keho kuormittuu toispuoleisesti ja mahdollisesti jopa pistemäisesti. Mitä suuremmista massoista, nopeuksista, kitkakertoimista ja epätasapanoisuudesta on kyse, sitä suurempi on hevosen kehon kokema rasitus. Pahimmillaan tällainen epätasainen kuormitus aiheuttaa kipeytymisiä, loukkaantumisia ja urheilu-uran katkeamisia. Ratsastajan tehtävä on pitää huolta sekä oman kehonsa hevoselle aiheuttaman kuormituksen tasaisesta jakautumisesta (istuen pystysuorassa ja keskellä hevosta) että hevosen oman massan tasaisesta jakautumisesta kaikkien sen jalkojen varaan. Epätasapainoinen, painovoiman kanssa kamppaileva hevonen tuntuu jäykältä ja epäsymmetriseltä ratsastaa.
   
   
2. Anatomia
   Yksikään valmentaja ei voi kiistää hevosen anatomiaa ja biomekaniikkaa. Hevosen terveet liikeradat ja lihakset tehtävineen ovat tutkittuja faktoja. Hevonen on etupainoinen eläin, jonka on ratsastustyössä terveytensä nimissä tuotava painopistettään taaemmas kehossaan koukistamalla takajalkojensa niveliä ja lisäämällä etuosansa kannattelua lihastyöllä. Jotta hevonen ei kipeytyisi prosessissa, sen on liikuttava yhtä aikaa riittävän jäntevänä ja riittävän rentona. Sekä sen on pystyttävä tasapainottamaan itseään kaulallaan. Hevoselta ei voida koskaan vaatia sellaista vastetta, joka on sille anatomisesti tai biomekanisesti mahdotonta toteuttaa.
   Ihmisen anatomia on vielä paremmin tunnettu fakta. Ihmisen on oman terveytensä nimissä istuttava pystysuorassa asennossa, jossa hän säilyttää selkärankansa luonnolliset kaaret. Hänen jalkojensa tulee olla riittävän kulmautuneet, jotta ne voisivat toimia iskunvaimentimen lailla ja auttaa koordinoimaan ratsastajan kehonliikkeitä.
   Ratsastus ei voi olla anatomisesti epäkorrektia sen aiheuttamatta vahinkoa joko ratsastajalle tai hevoselle tai molemmille. Anatomisesti virheellinen ratsastus on aina epäeettistä toimintaa.
   
   
3. Eläinten koulutusteoriat
   Eläinten oppimismekanismeja on tutkittu hyvä tovi. Klassinen ehdollistuminen, operantti oppiminen ja näihin liittyvät mekanismit ovat yksinkertaisia sisäistää ja tieto on avoimesti saatavilla. Eläin oppii oikea-aikaisen vahvisteen kautta. Yleisesti hevosenkoulutuksessa käytetään negatiivista vahvistetta, jossa huolella ajoitettu paineenhellittäminen on kaikista merkityksellisimmässä roolissa. Toissijaisesti käytetään positiivista vahvistetta ja vain hyvin vähän (toivottavasti) positiivista tai negatiivista rangaistusta.
   Hyvä ratsastus on aina johdonmukaista, selkeää ja noudattaa tyylisuunnasta riippumatta näitä lainalaisuuksia ja periaatteita. Jokainen hevosen tarjoama oikea vaste on palkittava valitulla mekanismilla, jotta ratsastusta voitaisiin kutsua hyväksi ja eettisesti perustelluksi prosessiksi.

Hyvä ratsastus on aina helppoa tunnistaa. Se ensinnäkin näyttää yleisesti ottaen vaivattomalta. Se ei aiheuta merkittävää stressiä eläimelle tai ihmiselle. Se johtaa suhteellisen nopeasti oppimiseen ja siten haluttuihin lopputuloksiin. Sekä hevonen että ratsastaja edistyvät tasaisesti ja voivat fyysisesti hyvin ja kivuttomasti. Molempien lihaskunto kasvaa ja olemus muuttuu urheilullisemmaksi, jäntevämmäksi, joka mahdollistaa vastavuoroisesti ratsukon rentoutumisen myös vaikeiden tehtävien keskellä. Tästä seurauksena hyvä ratsastus näyttää aina hallitulta, joustavalta ja kevyeltä.

Näiden seikkojen puuttumista ei voida koskaan selittää tyylieroilla, ainoastaan ammattitaidottomuudella.

Tähän loppuun lyhyt kuvaus. Aloitin vastikään uuden ratsukon kanssa, jonka valmentautumista edellisen valmentajan kanssa seurasin sivusta joitain viikkoja. Valmentaja tuntui olevan kovasti sitä mieltä, että hevonen on kova, vahva ja itsepäinen eläin. Sitä ei saatu liikkumaan ”oikeinpäin” ja siksi sen pää sidottiin tiukasti luotiviivan taakse liian lyhyin apuohjin tämän tuomatta myönteistä muutosta hevosen käytökseen, lähinnä vain vastustelua.

Valmentajavaihdoksen jälkeen ensimmäisellä yhteisellä tunnillamme opetimme hevoselle niskasta myötäämisen ohjasotteesta ts. kerroimme hevoselle, kuinka sen täytyy suhtautua kuolaintuntumaan. Hevonen ei tuon päivän jälkeen ole väärinpäin liikkunut eikä sen työstentelyssä tarvita apuohjia.

Jokainen voi kohdallaan miettiä, kumpi näistä tyyleistä edustaa hyvää ratsastusta.

Toivotan jokaiselle lukijalleni ihanaa joulunaikaa ja ratsastuksellisesti menestyksekästä uutta vuotta! Toivottavasti kohtaamme vielä uuden kansainvälisemmän blogin puolella. Kiitos luetuista tarinoista ja kuulemiin.

Tässä vielä linkki uuteen blogiin: http://balanceddressage.blogspot.fi/

Koulutusportaat Pulliaisen tapaan

Rovaniemen Urheiluratsastajat tilasivat elokuun loppuun minulta teorialuennon demojen kera. Tapahtuman otsikko oli "Hevosen muoto, työskentelyasento ja kokoamisaste". Koska kyseessä on "lempilapseni", olin kovin iloinen päästessäni aiheen pariin. Siinä teoria-aineistoa kootessani ja kirjoittaessani jokin pitkällisempi ajatustyöprosessi tuli valmiiksi. Ei pelkoa, en ole keksinyt pyörää uudelleen vaan jalostanut olemassa olevan tiedon itselleni periaatteen ja käytännön tasoilla toimiviksi kokonaisuuksiksi. Saksalaisen koulutusskaalan sijaan tässä siis muillekin iloksi koulutusportaat (tavallisen) Pulliaisen tapaan:


1. Neutraalius eli vapaat liikeradat

• Hevosen painopiste keskellä sen kehoa leveyssuunnassa
• Symmetrinen etu- ja takaosan liikerata kaikissa askellajeissa
• Etuosan (kaulan ja lapojen) liikevapaus
• = Täydellinen tahti

2.  Liikkuvuus

• Rentous
• Lapojen symmetrinen rotaatio
• Kaulan liikkuvuus
• Takajalkojen liikkuvuus
• Kehon ja raajojen liikkuvuus sivusuunnassa

3. Tuntuma ja aktiivisuus

• Tuntuman hyväksyntä = hevonen järjestäytyy sille annettuun tilaan ja kannattelee itsensä siinä
• Hevonen pysyy aktiivisena ja työskentelee koko kehollaan samaan suuntaan
• Liikkuvuus ei vähene vaan kasvaa tasapainottumisen myötä!
• Muoto heijastaa hevosen kehontoimintaa ja vakiintuu laadultaan kehon aktiivisuuden myötä

4. Kantovoima ja symmetria

• Lihaskunnon kohoamisen myötä hevonen voi kannatella itsensä yhä ryhdikkäämmin ja niiata takaosansa päälle sekä ponnistaa voimakkaammin eteen- ja ylöspäin
• Lisääntynyt symmetria koko kehossa ja kehonhallinnassa, siten myös ratsastettavuudessa
• Askeliin tulee ilmavuutta ja voimaa, seurauksena vahvistuva kadenssi ja askelten parempi kontrolloitavuus

5. Kannattelu ja kokoaminen

• Kun kaikki neljä aiempaa porrasta toteutuvat täydellisesti, seuraa siitä parantunut hevosen kehonkannattelu, siten voimakkaampi kokoamisaste ja paras mahdollinen ratsastettavuus 

Kuten sanoin, materiaali on täsmälleen sama kuin kouluratsastusopukset kaikki yhdessä mieltävät oikeaksi, vain tulkinta ja kirjoitusasu ovat omansa. Tällaisena miellän tavoitteet ja portaat ehkä selvempinä ja helpompina toteuttaa käytännöntasolla siten, että ne tuottavat haluttua tulosta.

Jo jonkin aikaa minulla on ollut "ongelma". Kirjani on julkaistu vain suomeksi. Luonnollisesti asiakkaani Saksassa ovat osoittaneet kiinnostustaan lukea opus omalla tai osittain toisella ymmärtämällään kielellä (tässä tapauksessa englanti). Tällä hetkellä pidän parhaana ratkaisuna tilanteeseen tuottaa kirjan materiaali uudelleen englanniksi internetsivun muodossa. Internetsivun, joka avaa nämä portaat ja kouluratsastuksen liikkeet yksityiskohtaisesti, päivittyy harjoitusohjeineen, mahdollisesti videoineen ja blogeineen viikoittaisella tasolla. Luonnollisesti siinä tilassaan lukuoikeusmaksua vastaan.

Kysymykseni kuuluu: Sinä, joka luet tätä suomeksi, oletko kiinnostunut mahdollisesta uudesta internetpalvelusta omalla kielelläsi tai vaihtoehtoisesti englanniksi?

Tähän loppuun laitan ajatuksena samaisen, johon tuon "klinikan" päätin: "Ratsastus on helppoa vain silloin, kun hevonen ja ratsastaja eivät joudu taistelemaan painovoimaa tai toistensa kehoja vastaan." Tämäkin vain yksi tulkinta siitä tutusta ja turvallisesta sloganistani: "Lopulta ratsastuksessa on kyse vain ratsastajan ja hevosen sekä ratsukon yhteisestä tasapainosta."

Iloista ratsastussyksyä joka kolkkaan!

Tapaus Totilas - missä menet kouluratsastus?

Olin reipas ja hoidin omat työni torstaina 13.8. aamutuimaan, jotta ehdin katsomaan kolmannen ja neljännen kierroksen ratsastajia Euroopan mestaruuskilpailuiden joukkuekisassa eli Grand Prix'ssa.  Ulkolämpötilan ollessa lähemmäs 40 astetta, sitä onnittelee itseään valinnasta vaikkei olisi kouluratsastusta katsottavanakaan. En ollut ajatellut raportoivani näitä kisoja mitenkään erityisemmin, mutta sitten se tapahtui. Tuli Totilas radalle, ja vielä tarkemmin radan jälkeen pisteet ruudulle. Kirvoitti ajatuksia ja tässä sitä ollaan.

Totilas on mielenkiintoinen hevonen. Näin sen omin silmin Windsorin EM:ssa vuonna 2009 Edward Galin alla. Se oli hieno, ja se kuljetettiin tehtävästä toimeen erittäin taitavasti. Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että se kuljetettiin silloin paremmin kuin nyt, muun muassa erinomaisesti tahdissa. Tuon mielipiteen jakavat nykyistä ratsukkoa arvostelevat tuomarit melko pitkälle, sillä ori ei ole sitten ratsastajavaihdoksen päässyt entiseen tulostasoonsa.

Aachenin GP-ohjelmassa esiintynyt Totilas teki lukuisia pieniä virheitä: takajalkavirheen vaihdoissa jokaisella askeleella, mahdollisesti jopa turhan nopean ensimmäisen piruetin, ainakin kahdessa piaffessa askelia, jotka olivat melkein peruuttavia... ja koko joukon pieniä tahtirikkoja ja tahtimuutoksia, joista ei jäänyt kaunis yleiskuva - etenkin kun muoto ja tasapainotila elivät ja vaihtelivat läpi ohjelman. Ratsastaja tuntui olevan ratsastuksen jälkeen tyytyväinen ja sitten ymmällään, kun kuuli pisteet. Pisteet saivat myös yleisön vislaamaan. Mikä pisteissä oli erityistä?

Tässä ne ovat tuomareittain (alla suluissa sijaluku):

80.100 (5)

72.900 (20)

74.600 (13)

73.200 (10)

71.600 (21)

79.300 (3)

80.100 (4)

75.971

Blogissani saanen esittää mielipiteitä melko vapaasti. Minun totuuteni on, että tuomareista neljä arvosteli näkemäänsä ja kolme eli nostalgista hetkeä. Hieman ennen Totilaksen suoritusta nähtiin radalla Hans Peter Minderhoud ratsullaan Johnson, joka esitti huomattavasti paremman kokonaissuorituksen sekä vielä paremmat kohokohdat. Vertailupohjaa tuomareilla siis jo oli - ei tullut Totilaksen "laatu" puskista itäblokin yrittäjien jälkeen yllättäen. Mielenkiintoista oli sekin, että Totilaksen pisteissä toiseksi alimpana oli saksalaistuomari, jolla olisi ollut ns. "oma lehmä ojassa" antaa korkeampiakin pisteitä. Puolestaan oriin kohdalla toinen 80 prosenttiin hurmioitunut tuomari oli britti, jonka "omien" etujen mukaista olisi ollut vetää tämän pisteitä alaspäin. Eli tätä tulosta ei voida selittää kansallismielisyydellä. Muutaman tuomarin korkeita pisteitä selittämään jää vain nostalgia, sillä kouluratsastuksen sääntökirjan tulkittavuus tai kuvakulmat eivät mitenkään voi selittää näitä tuomarikohtaisia eroja.

Koko talven ja kevään on käyty kuumaa keskustelua siitä, missä tilassa kouluratsastuksen arvostelu on ja mihin suuntaan sen pitäisi mennä. Kaikkien kovastikin eriävien mielipiteiden yhteenveto kuitenkin lienee, ettei tätä tilannetta Totilaksen kohdalla olisi saanut tapahtua. Tällaista hajontaa pisteissä ja sijaluvuissa ei yksinkertaisesti saisi tapahtua. Ja silti sitä tapahtuu, näemmä jälleen tälläkin tasolla eikä tässäkään luokassa pelkästään Totilaksen kohdalla, vaikka se nyt tietysti eniten silmään pistääkin ja median huomion kohteeksi istuu. Miksi kouluratsastuksen arvostelussa on tällaisia vaikeuksia?

Kouluratsastus on ollut kovasti suurennuslasin alla viime vuosina. Verta, sinisiä kieliä, mitä milloinkin. Oikeutetusti ja toisaalta välillä vähän turhan suurellakin volyymillä velloen. Kun nyt mennään ideologian juurille: kouluratsastuksessa ei ole mitään vikaa. Jos siis joku joskus on lukenut sääntökirjan, jossa puhutaan keveydestä, pehmeästä tuntumasta, tahdikkuudesta ja harmoniasta sekä energiasta, joka ei kumoa yhtäkään edellä mainituista. Se kouluratsastus, jota sääntökirja kuvaa, on eettistä ja kaunista eläinurheilua. Missään sääntökirjassa ei muun muassa sanota, että korostettu etuosan liike menee edellä mainittujen ominaisuuksien edelle ja hyvittää vaikkapa muodon epävakauden ja tahtivirheet. Tai että kerran maailmanennätyksiä rikottuaan hevonen on pyhä eikä joudu samanlaisen arvostelun kohteeksi kuin muut osanottajat.
Mihin muutoksia ehkä tulevaisuudessa tarvitaan, ovat tietyt sanavalinnat. Ote Suomen kouluratsastussäännöistä: "Hevonen näyttää tekevän siltä vaaditut liikkeet halukkaasti ja vaivattomasti. Se vastaa kuuliaisesti, rauhallisesti ja tarkkaavaisesti ratsastajan apuihin." Joskus tulevaisuudessa tämä muotoiltaneen uudestaan siten, ettei käytetä sanoja "halukkaasti" tai "kuuliaisesti" vaan joitain synonyymejä, joiden viesti on enemmänkin, että hevonen on koulutettu ja harjoitettu hyvin sen sijaan, että puhuttaisiin hevosen inhimillistetyistä luonneominaisuuksista. Sanavalinnoista riippumatta kouluratsastus on hieno laji ja sillä on ihan kelpo sääntökirja. Vain lajin arvostelun toteutus on näemmä kovin ongelmallista.

Olen käynyt suomalaisen tuomareiden peruskoulutuksen ja arvostellut joitain vuosia helpolla tasolla. Nyttemmin arvosteluoikeuteni ovat poistuneet, sillä en ole päässyt Suomeen skaalantarkistustilaisuuksiin eikä niitä kuulemma voi millään ulkomaisella tapahtumalla korvata. Sen verran kuitenkin tuomarikoulutuksesta voin sanoa, että missään vaiheessa peruskoulutusta ei tuomareille ole minun opiskelu- ja arvosteluaikanani opetettu tai luennoitu hevosen rakenteesta ja liikemekaniikasta. Tämä on sellainen puute, että olen jo asiasta jonkun kerran SRL:n suuntaan keskustellutkin - vaikea sanoa, onko tämä koskaan edennyt pientä juttelua pidemmälle. Mutta eipä taida Saksassakaan vastaavaa sisältöä olla. Keskustelut joidenkin paikallisten kollegoiden kanssa ovat paljastaneet puutteita teoriatiedossa ja sen käytännönsoveltamisessa. Suomeksi sanottuna esimerkiksi silmä nopeasti tottuu siihen, että hevonen on luotiviivan takana, tuntuma on vahva ja hevonen jonkinasteisesti lavoillaan. Ja näitä sitten "pyöreyden" nimissä ihannoidaan niin kauan kuin hevosen jalat kauhovat ilmaa. No, se melkein on jo toinen kirjoituksenaihe.

Tuomarit ovat ne, jotka päättävät mitä lajillemme tulevaisuudessa tapahtuu. Tuomareiden tulee löytyä linjaan siitä, mitä he tahtovat radoilla nähdä. Siihen meillä on jo olemassa kouluratsastuksen sääntökirja ja arvosteluohjeet tueksi. Keskusteltu on. On kokoustettu. Mikään ei tunnu muuttuvan. Katseet on käännettävä tuomarikoulutuksen suuntaan. Sieltä on tarjottava sellaiset eväät tuomariuran alkuun, että sääntökirjan sisältöä on helppo uran edetessä tulkita ja käytännössä toteuttaa. Täydellinen ymmärrys siitä, mikä on hevosen tervettä kehonkäyttöä ja miten se liikkeissä ilmenee. Eikä koskaan voida kyllin korostaa sitä, että hevosten tulee liikkua tahdissa ja tasaisesti itsensä kannatellen. Totilaksenkin, mikäli mielii 80 prosentiin yltää.

Tämä kirjoitus itsessään ei mitään muuta. Kansainvälisellä tasolla jo pelkästään kielivalinnan vuoksi tämä on yhtä kuin itikan pissa valtameressä. Ei varmasti Suomen kentilläkään tällä ole merkitystä. Mutta jos jotain yleistä tietoisuutta tuomarikoulutuksen heikkouksista voisin tällä herätellä, se olisi jo hieno lopputulema.

Torstain GP:ssä muuten silmiini osui erityisen suurella lämmöllä Beatriz Ferrer - Salatin ratsastus Delgadolla. Paljon ihastuttavia yksityiskohtia erittäin miellyttävällä sivukuvalla. Jos siis joku sitä silmäänsä haluaa harjoittaa, tuosta lähtisin liikkeelle.

 Loppukaneettina niille kollegoille, jotka myös ruohonjuuritasolla arvostelevat - erityisesti helpolla tasolla soisi muistettavan fraasin: "vetämään oppii myöhemminkin." Eli arvostelun painoarvo tahtiin, tahdikkaaseen eteenpäinpyrkimykseen, tien- ja tehtävänratsastukseen sekä pehmeään, elastiseen tuntumaan. Jospa siltä pohjalta saataisiin tulevaisuuden kouluratsastus tasaisemmalle ja terveemmälle pohjalle.

Hevosen oikeus hyvään ratsastajaan

Nyt pätkähti puolihuolimattomasti suhteellisen pitkä tauko täällä blogin puolella. Pahoitteluni. Kiirettä on pitänyt - Suomen lyhyt kilpailukausi on kovimmassa vauhdissaan, ja olen reissannut Suomessa pitämässä oppilaat vireessä koitoksia varten. Menestystä on tullut ihan mukavasti - sijoituksia ja tasonnousua niin prosenteissa kuin kilpailutasoissa, puhumattakaan taidonoppimisesta. Yhtälailla täällä Saksassa olen yrittänyt pitää itseäni vireessä. Siispä osallistuin muutama viikko sitten mielenkiintoiseen koulutukseen, josta Eurodressage julkaisi juuri jutun.

Juttuun voit tutustua tämän linkin kautta: http://www.eurodressage.com/equestrian/2015/07/19/optimizing-horses-performance-key-topic-german-symposium-manolo-mendez-and-dr-ridgway

Mielessäni on kesän aikana kuitenkin muhinut jo tämä seuraava aihe, johon haluan paneutua. Nivon sen yhteen tuon koulutuksen annin kanssa.

Valmentajana usein kuulen lausahduksia, joiden aloitus on seuraava: minä haluan sellaisen hevosen joka on..., miksei tämä hevonen ole..., miten tästä hevosesta saisi... Erityisesti tuo ensimmäinen särähtää korvaan tietyissä yhteyksissä. Miksi? Paneudun siihen kohta.

Totta on, että onnellinen "kavioliitto" on sellainen, jossa hevosen kyvyt ja ominaisuudet kohtaavat ratsastajan kunnianhimon ja taidot. Eli että hevonen on soveltuva siihen käyttötarkoitukseen, johon se on hankittu. Ostohinnaltaan "kolmen tonnin kopu" voi olla harrasteratsastajalleen miljoonanarvoinen ratsu, kun se soveltuu ratsastajalleen ja tämän tarpeisiin hyvin. Yhtä hyvin se vääränlainen hevonen, markkina-arvoltaan kallis tai halpa, voi olla ratsastajalleen liki arvoton. Hevosen arvon määrittelee ensisijaisesti sen omistajan tuntemus hevosen soveltuvuudesta itselleen, toissijaisesti markkina-arvo. Joskus sitten käy niinkin, että hevosen kyvyt eivät kohtaa ratsastajan tavoitteellisuuden ja kohenevien kykyjen kanssa, ja silloin herää kysymys, voiko sellainen kavioliitto jatkua onnellisena ratsastajan turhautuessa ja hevosen joutuessa itselleen mahdollisesti liian vaikeiden tehtävien eteen? Tästä pääsemme rakentamaan hevosen kestävän sillan varsinaiseen aiheeseen: mikä on hevosen oikeus itselleen soveltuvaan ratsastajaan?

Jokainen ratsastaja, joka istuu hevosen selkään, on hevosen kouluttaja. Tahtoi näin tai ei. Jokainen toisto, jonka hevonen tekee, on sen peruskoulutusta ja vaikuttaa siihen, miten hevonen tulevaisuudessa vastaavassa tilanteessa käyttäytyy. Tämä on seikka, joka liian monelta unohtuu aivan liian usein ja tuntuu vaikealta mieltää erityisesti ratsastusuran alkutaipaleella, kun valmiudet toimia hevosen "kouluttajana" ovat heikot, joskus liki olemattomat.
Hevoset ovat toki perusluonteeltaan, hermorakenteeltaan, rakenteeltaan ja liikemekaniikaltaan tietynlaisia. Nämä ominaisuudet määrittelevät hevosen luontaisen soveltuvuuden esim. tiettyyn lajiin tai kykyyn edistyä siinä urheilulajissa. Parhaiten koulutuksessa myös kilpailumielessä onnistuu taitava ratsastaja, joka valmentaa hevosta, jonka ominaisuudet ovat optimaaliset tavoitteita ajatellen. Kriittistä on kuitenkin ymmärtää, ettei lahjakkainkaan hevonen koskaan yksinään kykene suoriutumaan tehtävistä, joihin ratsastaja ei osaa sitä valmistella tai ohjeistaa. Eikä hevosen koulutustaso ole pysyvä tila vaan se elää hevosen saaman valmennuksen mukaan suuntaan tai toiseen. Kerran hyvin koulutettu hevonen ei ole sitä urheilu-uransa loppuun saakka, jos kokemansa valmennus on linjatonta.

Mikä on hevosen oikeus hyvään ratsastajaan? Tähän kysymykseen olen vastannut useasti sanomalla: jokaisen ratsastajan velvollisuus on opetella ratsastamaan vähintään sellaisella tasolla, joka ei häiritse hevosen liikeratoja ja aiheuta haittaa hevoselle. Tämä tarkoittaa tasapainoista passiivista istuntaa sekä selvää ja loogista apujenkäyttöä. Kun tähän yhdistetään vielä jonkinlaiset perustaidot hevosen luontaisesta käyttäytymisestä ja käsittelystä, voidaan sanoa, että ratsastus on eettisesti kestävällä pohjalla.

Lisäksi mielestäni pitäisi puhua myös hevosen tarpeista soveltuvaan ratsastajaan. Hevosen pitäisi ensisijaisesti saada aina kantaa itselleen kohtuullista taakkaa. Tämä tarkoittaa, että ratsastaja ei saisi olla hevoselle liian suuri ja painava, ohjearvoina on joskus lausuttu prosenttiosuuksia hevosen omasta painosta (10-20%). Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että ratsastaja, joka ei jaksa kannatella omaa painoaan, ei voi ratsastaa. Näissä asioissa liikutaan aralla maaperällä. Ihminen, paino ja erityisesti ylipaino ovat asioita, joihin ei saisi sanoa juurikaan, mutta jonkun on puhuttava myös hevosen suulla. Siksi olen tyytyväinen, että usea ratsastuskoulu on ottanut avoimesti käyttöön ns. painorajat. Kuka on näiden raskasta työtä tekevien hevosten puolella, jos ei niiden henkilökunta ole?
Ammattiratsastajana olen useampaan kertaan todennut, etten istu jonkun hevosen selkään, jos koen olevani sille hevoselle liian suuri. Vaikka tuossa joku aika sitten otin omasta salakavalasti nousseesta painostani vajaat 10 kiloa pois hevosurheilun tarpeita ajatellen, edelleenkään en suostu ottamaan jatkuvaan ratsutukseen pieniä, liki ponikokoisia hevosia, saati poneja. Niille löytyy varmasti sopivammankokoiset ratsuttajat. Koen, että on jokaisen ratsastajan vastuu huolehtia, että alle asettuva ratsu on kykenevä kantamaan oman painon. Ja toisaalta, että ratsastajan on huolehdittava, että paino ylipäätään on sellainen, että hevoseläin voi sen terveytensä nimissä yhä kantaa.

Sen lisäksi, että hevonen on oikeutettu sopivankokoiseen ratsastajaan, on se mielestäni oikeutettu tarpeitaan vastaavaan ratsastajaan. Nuoren hevosen puutteellinen elämänkokemus vaatii aina parikseen elämää nähneen ja näitä asioita kokeneen ratsastajan. Kyse ei välttämättä ole ratsastajan fyysisestä iästä vaan iästä, kypsyydestä ja kokemuksesta ratsastajana. "Yhdessä oppiminen ja yhteen kasvaminen" ovat myyttejä, joille ei löydy kovastikaan tukea käytännönhavainnoista. Hevonen, jonka aiempi vuosia kestänyt koulutus on sisältänyt esimerkiksi 80 prosenttia oikeita toistoja, kestää pari vuotta sellaista ratsastusta, josta hyvällä tuurilla oikeiden toistojen määrä on 50% tehdyistä toistoista, sen siis totaalisesti heikentämättä hevosen kykyä suoriutua halutuista tehtävistä siinä hetkessä ja tulevaisuudessa. Nuori hevonen, jonka elämän ensimmäiset toistot tapahtuvat kokemattoman ratsastajan kanssa on matemaattisesti ja tilastollisesti hankalassa asemassa: miten voidaan olettaa positiivista kehitystä tapahtuvaksi, jos toistot ovat puolittain tai jopa harvemmin oikeita?
Hevosen oikeuksiin kuuluu mielestäni myös saada partnerikseen sellainen ihminen, joka voi edesauttaa sen henkistä hyvinvointia. Tämä tarkoittaa toisinaan napakkuutta, toisinaan herkkyyttä, toisinaan jotain muuta. Aina kuitenkin selvyyttä ja johdonmukaisuutta.

Mikä on sitten ammattiratsastaja? Se on sellainen ratsastaja, joka on fyysisesti kykenevä ja sopivan urheilullinen, riittävän kokenut ja kykenevä tuottamaan oikealaatuisia toistoja sekä henkisesti mukautuva siten, että voi olla hevoselle juuri sellainen partneri kuin hevonen tarvitsee voidakseen hyvin ja oppiakseen optimaalisesti. Jokaisella hevosella pitäisi olla aina reservissä oikeus tällaiseen ratsastajaan.

Miten tämä kaikki nivoutuu yhteen tuon koulutuksen kanssa, jonka sisältö oli hevosen suoruusongelmat ja niistä johtuvat suoritusongelmat ja niiden kuntoutus?
Jokaisen ammattiratsastajan pitäisi olla kiinnostunut näistä asioista. Siinä missä ihmiskeho on instrumentti, jolla hevosta koulutetaan ja ratsastetaan, on hevosen keho se instrumentti, jolla itse suoritus tehdään. Ratsastusurheilu on eettisesti kestävällä pohjalla vain silloin, kun se tapahtuu hevosen kehon ehdoilla ja sen hyvinvoinnista huolehtien. Kuten tässäkin koulutuksessa tuli joka yhteydessä ilmi: hyvä ratsastus ja treeni on paras tapa pitää huolta hevosen hyvinvoinnista ja terveydestä urheilusuorituksessa. Eläinlääkärit, fysioterapeutit, kengittäjät voivat vain auttaa tässä prosessissa, jossa ratsastaja ja valmentaja ovat avainasemassa.

Hevonen on eläin, jota ei ole luotu ratsastuskäyttöön. Koska me kuitenkin haluamme ratsastaa, on tärkeää hahmottaa, että hevosella myös on oikeus hyvään ratsastukseen, omasta perspektiivistään eikä pelkästään kilpaurheilun näkökulmasta.

Hevosella on oikeus hyvään ratsastajaan.