maanantai 23. lokakuuta 2017

Suomen ratsastus

Eletään syksyä, Suomen Ratsastajainliiton syyskokous lähestyy, Hervé Godignon lausuu analyysinsä suomalaisesta ratsastuksesta julkisesti, keskustellaan...

Olin viitisen vuotta pois maasta, en kokonaan sillä säännöllisesti kävin viikonlopputöissä täällä, mutta sen verran, että menetin mutu-otteen paikalliseen kisakenttään. Nyt kun seuraan vallitsevaa keskustelua aiheellisista aiheista, muutama seikka on minunkin lausuttava, näin kun jollain tavalla tuoreemmin silmin ehkä tilannetta katson:

1. Urheilu ensin. Kun puhutaan siitä, mikä on Suomen Ratsastajainliiton funktio, ei tästä mielestäni pitäisi joutua keskustelemaan ollenkaan. Vaikka hevosten kanssa voi kaikenlaista touhutakin, enemmän tai vähemmän aktiivisesti, itse ratsastus, jota liitto edustaa, on urheilulaji ja siinä kilpaillaan urheilukilpailuissa. Niin kauan kun Suomen Ratsastajainliitto on Suomen Ratsastajainliitto, on se myös ratsastajien eli ratsastusurheilijoiden kattojärjestö. Siispä sen tarkoitus on ajaa ratsastusurheilun ja ratsastusurheilijoiden asiaa Suomessa.

2. Mutta miten? Kun sanotaan, että Suomen Ratsastajainliitto on ratsastusurheilijoiden kattojärjestö, tulee sen luonnollisesti tukea ratsastusurheilua. Olennaisempi kysymys mielestäni on: miten? Olemme toistuvasti nähneet, kuinka arvokilpailuihin lähetetyt ns. parhaat kansainväliset kilparatsastajamme muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta jäävät turhankin kauas terävimmästä kärjestä. Miksi? Koska heiltä puuttuu ehkä siihen tarvittava rutiini? Ja ehkä soveltuvat hevoset. Sen sijaan, että sijoitetaan rajalliset resurssit näiden sinänsä arvokkaiden, mutta ehkä turhauttavien projektien massiivisiin kuluihin, olisi tuettava kilpaurheilua alemmilla tasoilla: lähetettävä kilpailijoita pienempiin kansainvälisiin kilpailuihin huomattavasti useammin, tehtävä kilpaileminen edullisemmaksi kaikilla suomalaisilla tasoilla ja lisättävä kilpailujen ja starttien määrää kaikilla mahdollisilla keinoilla. Leveämmästä rintamasta hyötyvät lajissa kaikki osapuolet.

3. Ruohonjuuritason arvomaailma. Tämä on ehkä se vaikein kysymys. Tähän on liiton henkilökunnan tai toimihenkilöiden vaikea vaikuttaa ratkaisevasti, opistojenkin väki on voimatonta. Godignon peräänkuulutti ratsastuksenopettajien innostusta. Annetaan hänelle anteeksi, hän on ranskalainen. Hän ei ymmärrä, että suomalainen ei perinteisesti innostu ja jos innostuu, se on ohimenevä vaihe. Suomalainen innostuksen vastine on sisu. Kun ei vain halua antaa periksi. Sitä sisua löytyy vielä meidän viimeisistä mohikaaneistamme, mutta sisua alkaa olla vaikea havaita tuoreella ruohonjuuritasolla. Tässä näkyy ero saksalaisiin selvimmin. Minulla ei Saksassa ollut tunnilla hermostuksesta tai epäonnistumisen johdosta itkeviä ihmisiä. Muutaman traumaperäisen pelonkyyneleen näin, mutta nekin kuivattiin nopeasti pois. Suomalaisissa talleissa herkistyneitä ratsastajia näkee tuon tuosta, vaikkei kukaan olisi ilkeä tai vahinkoja sattunut. En ole nähnyt saksaksi yhtään artikkelia erityisherkkyydestäkään, mutta se voi toki olla ihan vain lukeneisuuden puutetta. Sen toki tiedän, että ainakin baijerilainen koulusysteemi on senlaatuinen, että lapset joutuvat kovankin paineen alle suhteellisen varhain.
Se pieni perkele, joka suomalaiseen urheiluun, jopa Suomen itsenäisyyteen on liitetty, on painanut päänsä tyynylle ja uinuu jossain. Tähän asiaan minä osaan vain sanoa havaintoni, keinoja minulla ei ole tarjota. Kun ihmiset puhuvat rahanpuutteesta ja sen vaikutuksesta ratsastusmahdollisuuksiin, tiedän samalla kymmenittäin ammattilaisia, jotka voisivat ottaa nuoria ja vanhempiakin ihmisiä oppipojikseen, jos nämä vapaa-ajallaan avuksi haluaisivat tulla. Avusta ei mitään makseta, sillä kysymys on taidonoppimisesta, mutta harrastaa saisi ihan ilmaiseksi omaa panostaan vastaan. Niin kuin 80-90-luvuilla tehtiin. Mahdollisuudet ovat yhä siellä, mutta ne ovat pukeutuneet kumppareihin ja työhanskoihin. Havaintojeni perusteella näihin ei haluta sitoutua - se on se suomalainen innostus ohimenevää. Mikä herättäisi sisun venähtäneiltä talviuniltaan? Tämän pallon haluaisin heittää lukijoille, mitä me voisimme asialle tehdä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti