Minä suunnittelin meidän paluumuuton Suomeen huolellisesti. Pidimme pidemmät tauot kuin koskaan ennen, kaiken piti olla viimeisen päälle hevosia varten varmistettu. Epäonni ei katso aikaa eikä paikkaa, eikä sitä suunnitelmaakaan. Reissu meni laivamatkaa myöten hyvin. Hevoset söivät ja joivat, kaikki oli kunnossa. Kun pääsimme Orimattilan taukopaikkaan, "Venla" alkoi oirehtia kuumetta - se tärisi karsinassaan eikä syönyt. Rutiiniluonteisesti olin jo Hannoverin taukopaikassa ennen laivallemenoa mitannut kaikilta lämmöt, missään ei ollut ollut huomauttamista. Orimattilassa Venlalla ei ollut lämpöä juurikaan, mutta sen yleisvointi oli yllättäen heikko. Kahdella muulla hevosella oli sitten kuumetta myös. Koska tilanne oli epänormaali, soitin hetimmiten naapurin klinikalle ja hain sieltä ensimmäiset tulehduskipulääkkeet ensiavuksi. Yöllä tuli eläinlääkäri näitä sairaita eläimiä raveista päästyään katsomaan, ja todettiin että niiden pitäisi jäädä klinikalle hoitoon. Eikä vähiten Venla, jolle oli ilmestynyt sydämeen yllättäen sivuääni. Terveet hevoset jatkoivat seuraavana päivänä matkaa Ouluun.
Aluksi näytti siltä, että koko sairastunut kolmikko vastasi lääkehoitoon hyvin. Eläinlääkäri soitteli päivittäin ja totesi, että kaikki oli kuten toivottu - Venla vastasi hoitoon ja sydämensivuääni vaimeni päivä päivältä. Kunnes sitten tuli soitto, että nyt se ääni on palannut, entistä voimakkaampana. Hevosta hoidettiin intensiivisesti. Hoidosta konsultoitiin useampaan kertaan Helsingin Yliopiston kollegoita. Sydän ultrattiin. Ultravideota analysoitiin kahdella klinikalla. Ei mitään ihmeellistä löydöstä. Sivuääni vain paheni ja paheni ja paheni, kunnes sitten maanantaina 6.3. sydämen varsinaista ääntä ei enää sivuääniltä kuulunut, ja hevonen alkoi osoittaa sydämen vajaatoiminnan merkkejä. Tein itsestäänselvän, mutta raskaan päätöksen ja pyysin lopettamaan Venlan vielä samalle päivälle. Asialle ei ollut mitään tehtävissä, hevonen odotti luonnollista kuolemaansa.
Asiaa on selvitelty sittemmin. Siis tapahtuneen syitä. Vielä ei ole selvää, oliko hevosiin esimerkiksi Hannoverin taukopaikasta tarttunut jokin virus, joka olisi heikentänyt hevosten yleiskuntoa siten, että ne kuljetuskuumeeseen näin sairastuivat. Sydämeen asti leviävä tulehdustila ei ole hevosilla mitenkään yleinen. Se jo kuitenkin tiedetään, että Venlan sydämessä oli sydänlihaksentulehdus. Vikaa oli myös jo läpissä ja muissa sydämen rakenteissa. Sydän oli käytännössä pettämässä eikä siksi vastannut hoitoon.
Muut hevoset ovat parantuneet taudistaan kuka nopeammin, kuka hitaammin. Oulussa Vilhelmi vielä sairastui ja joutui hakemaan klinikalta sekä diagnoosin että lääkityksen. Nyt pikku hiljaa olemme pääsemässä takaisin normaaliin tilaan, kukaan hevosista ei oireile. Tässä kohtaa koputan puuta.
Minulla ei ole voimavaroja tähän nyt avata tuntojani tapahtuneesta enempää. Elämä jatkuu, sen on jatkuttava. Myös silloin kun selittämätön tapahtuu. Niin se on jatkunut nytkin. Projektit ja työt pitävät kiven liikkeessä, vaikka sammal kuinka haluaisi huntuaan sen ylle verhoilla.
Tänä viikonloppuna polkaisimme käyntiin kilpailukauden, kotitallilla kilpailuharjoitusten puitteissa. "Rami" kävi ensimmäistä kertaa ruudussa koko elämässään. Se ei ole aiemmin edes nähnyt valkoisia aitoja. Ja vaikka sen seuraksi pienenpienellä verryttelyalueella sattui kiimainen ponitamma, se ei hötkyillyt vaan teki työnsä. Ei toki vielä täydellisesti, mutta selviytyen tehtävästä toiseen ja osoittaen todellista kilpahevosen luonnetta. Tuloksena 66,538 prosenttia ja luokkavoitto tasolta helppo B!Tuurikas kävi tekemässä helpon B:n myös. Ja ujosteli kovin radalla. Silloin kun Tuurikasta vähän hirvittää, se käy "etana-jänis-bensalla" - vuoron perään jarruttaen ja sitten sännäten. Se tekee menosta kovin epätasaista ja etupainoista. Niin tänäänkin. Pääsimme kyllä radan läpi, mutta rikot ja kiireiseksi mennyt käynti toivat prosentit 58:n pintaan. Tuurikkaan jälkeen radalla oli pitempi tauko ja mahdollisuus ratsastaa "ei-kilpailevia" hevosia, joten jatkoimme radalla hetken suorituksen jälkeen, jotta sain sen kevennettyä rennoksi eteen-alas. Se onnistui ja molemmille tuli hyvä mieli.
Samaisella tauolla käytin myös Saken (5-v. kakara) ja Parsan (toipilas) käsihevosena ihmettelemässä aidat. Sakkea jännitti, ja siksipä teimme muutamat maastakäsin-harjoitteet sen rentouttamiseksi. Parsa oli luottavainen eikä tehnyt tilanteesta ongelmaa.
Kolmantena starttasin muutaman viikon ratsutuksessa olleen hienon Ricardan, joka teki tasaisen radan 67 prosenttiin ja otti tuosta helppo A -luokasta sinisen ruusukkeen. Oli oikein hyvä käydä sen kanssa ruudussa ja todeta, miten sen ratsastettavuus siellä elää - nyt tiedän mitä vielä parantaa ja harjoitella, jotta sen oma emäntä hyötyy parhaiten tästä ratsutusjaksosta.
Oikein hyvä viikonloppu, johon on myös mahtunut treenit Heidin kanssa. Heidi valmensi minua aktiivisestikin, etenkin Etelä-Suomessa asuttujen vuosien aikana, joten olo oli kuin olisi kotiin tullut. Ja sitähän tässä kirjaimellisesti on tapahtunutkin. Vielä huomisaamuna jatketaan ja otetaan Ramin kanssa vähän kotiläksyjä tehtäväksi.
Otsikossa sanon reteästi, että back in business. Monelta osaa juuri näin. Kilpa- ja etenkin eläinurheilussa vastoinkäymisiä tulee aina. Ne ovat osa lajia, osa elämää, ja niistä on vain jatkettava eteenpäin, periksi antamatta ja sinnikkäästi. Toivoen, että se vahvuus kantaa ja vie eteenpäin kohti uusia, parempia hetkiä, kuten tänä viikonloppuna.
Kuullaan!
PS. Oululaiset: pikku hiljaa pyörähtävät tunnitkin kunnolla käyntiin. Opetushevosrintamassa on siis tapahtunut sellaisia muutoksia, että Venlan poismenon ja Leevin sairasloman vuoksi hevosista ovat Tuurikas (heti) ja Vilhelmi (muutaman viikon päästä) valmiina palvelemaan asiakkaita. Lisäksi lainaamme minun pitkäaikaista hevosasiakastani tarvittaessa. Nämä kolme ruunaa ovat oikein mukavia ratsuja ja toivottavat uudet asiakkaat lämpimästi tervetulleeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti