Viime vuodet ratsastus eri lajeineen on ollut julkisen tarkastelun alla. Venettä ovat keikuttaneet niin doping-käryt, erilaiset hevosenpitoon liittyvät julkisuuteen tuodut epäkohdat (todelliset tai vähemmän todelliset, vrt. saksalaisittain "case Totilas" tai suomalainen mediakohu ennen syksyistä kansainvälistä kilpailutapahtumaa) kuin erilaiset ratsastustekniikkoihin ja -tyyleihin kohdistuva julkinen kritiikki. Mitä tulee kuviin ja videoihin rullatuista hevosen niskoista, sinisistä hevosenkielistä tai liiallisesta piiskankäytöstä, osa tästä keskustelusta lienee paikallaan, julkisestikin. Osa taas menee enemmän osastoihin "keltainen lehdistö", tiettyjen ryhmittymien omat agendat sekä kansainvälinen politiikka ja julkisuuspeli.
Eeva-Liisa Penttilä, suomalainen hevoskasvattaja, ennusti taannoin lehtiartikkelissa, että nykyisellään tuntemaamme hevosurheilua ei välttämättä ole enää olemassa sadan vuoden kuluttua. Julkinen paine eläinten reilumpaa ja lajityypillisempää kohtelua kohtaan on koko ajan kasvava. Suurin osa tästä aatteellisesta liikehdinnästä tuottaa hyvää kehitystä. Tällaisen tieteellisesti hyväksyttävän koulukunnan sanomaa julistaa neurologi ja hevostutkija Andrew McLean. Hänen ja tutkijakollegoidensa tuottamat tutkimukset ovat tervetullut lisä lajiin, joka on pitkään pohjannut vain perinteeseen ja "minusta-tuntuu"-tyyppisiin havaintoihin. Suomi nuorena hevosmaana on otollinen kasvualusta tällaisille ilmiöille - siellä otetaan tieto avosylin vastaan ja sen lisäksi omaa tutkimusta hevosen hyvinvointiin liittyvistä seikoista tehdään koko ajan (pihatto-, ruokinta-, tarhaus-, ynnä muut tutkimukset, joita mm. MTT on tuottanut). Suomalainen myös keskimäärin sopeutuu näihin "uusiin tuuliin" helposti. Suurissa hevosmaissa, joissa kulttuuri on vanhempaa ja vahvempaa, tällainen muutosprosessi käy hitaammin eikä välttämättä tavoita suuria massoja. Pienessä ja nuoressa hevosmaassa voidaan siis olla monesta asiasta iloisia!
Minkälainen sitten olisi Hevosystävällinen Kouluratsastuskilpailu? Sitähän kilpailujen pitäisi toki nytkin olla, mutta millaisilla muutoksilla voitaisiin taata hevosystäviemme täydellinen kohtelu kilpakumppaneina? Stewardi joka kulmalle kilpailualueella ja ahkeraa keltaisen kortin vilauttelua? Vähintään kilpa-areenalla hevoseen tulisi virittää anturit mittaamaan painetta, joka aiheutuu tuntuman pitämisestä ja ohjasotteista hevosen suuhun. Nämä lukemat vaikuttaisivat luonnollisesti lopputulokseen, kevyen ja joustavan tuntuman tuoden lisäpisteitä ja kovan ja painestetun tuntuman vähentäessä loppupisteitä. Lisäksi hevosen sykettä mitattaisiin koko suorituksen ajan ja sen pitäisi pysyä tiettyjen raja-arvojen sisällä. Ehkä hevosen verestä mitattaisiin myös kortisolipitoisuudet kilpailualueella sellaisella hetkellä, jolloin ne kuvastaisivat parhaiten hevosen stressitilaa suoritushetkellä. Turpahihnan tiukkuus tarkistettaisiin mittarilla. Kuolaimet ehkä kiellettäisiin ja siirryttäisiin käyttämään kuolaimettomia suitsia. Lopulta kilpailut saattaisivat muuttua kilpailuiksi hevosen käsittelystä ja hevosen oikea-aikaisesta ja -laatuisesta kouluttamisesta ja palkkaamisesta. Ehkä sekään ei riittäisi ja jollain ajanhetkellä hevosia pidettäisiin vain laitumilla, puolivilleinä.
Henkilökohtaisesti en usko tämän skenaarion toteutumiseen kovin lyhyellä aikavälillä. Julkisen paineen alla on niin moni muukin tärkeä asia kehityksen silti jauhaessa paikallaan. Mutta ehkä tästä mielikuvitusleikistä pitäisi jokaisen ottaa korvan taakse muutama ajatus: mitä jos kilpailuissa mitattaisiinkin mainittuja seikkoja? Miten tulokseni sitten kävisi? Pärjäisinkö sittenkään?
Ehkäpä myös jos jokainen pyrkisi ratsastamaan tällaisilla periaatteilla: selvillä merkeillä, mahdollisuuksien mukaan yhdellä avulla kerrallaan eikä koskaan ristiriitaisilla avuilla, kevyellä perustuntumalla ja joustavalla kontaktilla hevosen suuhun hevosen säilyttäessä terve työasento, ei suuria muutospaineita tulisi koskaan eteen.
Kansainvälisellä kilparintamalla elämme mielenkiintoista kesää. Edessä ovat Herningin EM-kilpailut elokuussa. Jos Olympialaisissa "harmonia voitti" hollantilaisen näyttävyyden Charlotte Dujardiniin henkilöityneenä, on tänä vuonna ratsukkorintama kultamitalia kohti paljon leveämpi. Joku on arvellut Valegron parhaiden päivien olevan takanapäin - ilkeät kielet lisäksi epäilevät, onko se harvoilla starteillaan ja monen kuukauden mittaisilla kilpailutauoilla iskussa itse H-hetkellä. Carl Hester on kilpailuttanut pitkin kautta "uutta ykköshevosta" Dances With Wolves, Uthopian odotellessa ostajaa. Englantilainen elegantimpi tyyli on kuitenkin saanut pisteitä hevosesta riippumatta, joka on indikoinut kehityssuunnan olevan sama kuin viime kaudella - "harmonia voittaa." Tähän on vastannut erinomaisin tuloksin myös Saksan Helen Langehanenberg oriilla Damon Hill, maailman cupin finaalin voittajaratsukko, joka huokuu keveyttä ja harmoniaa ja elastisuutta. Damon Hill ja Valegro eivät ole tainneet kohdata sitten Lontoon?
Hollannin leirissä kuitenkin tuulee - Edward Gal on luotsannut Undercover-ratsuaan joka kisassa kovempiin tuloksiin. Kellontarkka työskentely on paikoin yhä turhan jännittynyttä, välillä turhan paljon ylös- ja turhan vähän eteenpäinvievää ja edelleen turhan lyhyellä niskalla. Jos Gal saa ratkottua nämä pienehköt yksityiskohdat kauden päätavoitteeseen mennessä, lienee pakka vielä enemmän sekaisin kuin tässä uskaltaa arvella. Keveyttä Galin ratsastuksesta kuitenkin löytyy uskomattoman eleettömyyden muodossa vaikka millä mitalla. Ja jotta jännitys ei jäisi tähän, löytyy Ruotsin leiristä vielä pari lennokkaita etujalkoja, jotka kuuluvat Don Auriellolle. Jos ratsastajansa Tinne Vilhelmson Silfven saisi vielä ratsun takajalkoihin yhden pykälän enemmän aktiivisuutta, tämäkin elegantisti esiintyvä ratsukko voisi yltää palkintokorokkeelle.
Jos kouluratsastuksesta tuli jo viime kaudella yllättäen jännittävä laji, se on sitä varmasti tämän vuoden arvokisojen aikaan. Näin tasaista ja laajamittaista kattausta en muista nähneeni koskaan. Kun suoriutuvia ratsukoita on paljon, alkaa tuomaritoiminnallakin olla lajia ohjaavaa merkitystä. Voidaan tehdä "lontoot" ja päättää, mihin suuntaan pisteiden valossa tätä lajia halutaan viedä. Nostan lipun salkoon ja tuuletan tälle kehitykselle - tästä voi seurata vain hyvää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti