Täydellisyys

Näyttää hyvin pitkälti tältä: http://www.topdressage.tv/phpBB3/viewtopic.php?f=190&t=8890&p=19456#p19456

Charlotte Dujardinin ja Valegron ME-tulokseen oikeuttanut vapaaohjelma huokuu oikeaa kouluratsastusta, siten kuin sääntökirjaa tulkitsen. Esimerkiksi sulkutaivutus kootussa ravissa, perään passagessa ja sama käänteisessä järjestyksessä toiseen suuntaan olivat henkeäsalpaavan hyvin tahdissa ja tasapainossa. Upea kontrolli ja liikkuvuus. Kontrolli tässä tarkoittaen, että hevosta ei pidetä missään vaan sen liikkeitä ohjaillaan ja se saa koko ajan suorittaa itsenäisesti. Kontrollista huikeana esimerkkinä piaffet ja laukkapiruetit passagen tahdin lisäksi, liikkuvuudesta sekä laukkasulkutaivutukset että lisäykset. Radan heikoin hetki nähtiin lisätyssä käynnissä, mutta sekin jätti vain jonkin verran toivomisen varaa eikä missään nimessä ollut huono.

Läpi radan pistää silmiin liki täydellinen tahti, joka ei energisyydessään ole sähköinen tai hektinen milläänlailla. Seesteisyys ja levollisuus. Kadenssi. Self-carriage.

Olen vaikuttunut. Olin 2009 Windsorissa katsomassa, kun jossain määrin kiistelty Totilas voitti. Siinä hevosessa ja sen suorittamisessa oli oma hehkunsa - mutta se nimenomaan oli suorittamista. Energiatasojen pikkutarkkaa säätelyä sillä rajalla, että säätely pettää. Valegro näytti tänään aamulla siltä, että se oli pitämässä hauskaa - niin kuin se olisi treenannut oman ihmisensä kanssa yksin jossain pellolla. Olemuksella, josta tulee mieleen parhaimmat työ- ja tottelevaisuuskoirat.

Elän saksalaisessa ympäristössä, jossa kovin vahvana on "pyöreänä ratsastamisen" kulttuuri. Siis tunnetummin rullaustekniikkaa käyttämällä työskentely kouluratsastuksessa. Toki poikkeuksia löytyy, mutta keskiverto (etelä-)saksalainen haluaa kovastikin työntää hevosen jalalla "umpikujaan", josta pitää huolen suhteellisen vahvasti passiivinen käsi. Omanlaistani ratsastusta näkee harvemmin.

Taannoin meillä kävi kokeilemassa hevosia paikallinen kouluratsastusvaikuttaja, grand prix-tasollakin kilpaillut tuomarisihminen. Hän sanoi: "Olen yllättynyt, että joku voi kouluttaa hevosia noin kevyellä tuntumalla." En tiennyt, mitä siihen olisi pitänyt sanoa. Tiennyt edes, oliko se hänen perspektiivistään hyvä asia. Tykkäsivät kuitenkin lahjakkaasta ja herkästä hevosesta. Kokeiluapuna ollut paikallinen nimiratsastaja totesi, että "hieno hevonen, vain toinen koulukunta". Mutta itsekriittisenä ihmisenä jäin miettimään, onko minun syytä tarkistaa näkemystäni - oliko keveys mennyt jo yli? Esimerkiksi energian kustannuksella? Pohdiskelin asiaa pari viikkoa.

Joka tapauksessa taas nähtyäni tämän radan, olen vakuuttunut siitä, että valitsemani tie on minulle ja hevosilleni oikea, ja olen inspiroitunut pitämään oman lippuni korkealla. Tyylejä on monia, en väitä olevani yksikantaan oikeassa, mutta omassa systeemissäni minä tiedän mitä minä teen. Ja se riittää niin kauan kuin kehityn ja opin uutta ja katson ylöspäin oikeaan suuntaan. Näin aluksi edellä mainittua ratsukkoa. Nämä asiat ovat sitä täydellisyyttä, johon minä pystyn tässä vaiheessa elämääni ja uraani. Myöhemmin ehkä rahkeet riittävät johonkin muuhunkin. Tai sitten eivät. Ehkä täydellisyyttä onkin vain yrittää tavoitella sitä.