Minulla on kaksi varsaa: 2-vuotias suomenhevosori ja vuotikas hannoverori. Näistä suomenhevonen on tyypillinen rotunsa edustaja, joka mieluusti "pitää oman päänsä päällään". Toisin sanoen jos se tahtoo olla omaa mieltään asioista, se kuskaa taluttaessa tai tulee aidasta läpi. Se tosin on ollut koko ikänsä ammattimaisissa käsissä, joten on pääsääntöisesti hyvin kohtelias hevonen, vaikka onkin jo ymmärtänyt tykkäävänsä tytöistä ja olevansa aika jätkä. Hannoverori puolestaan reagoi epämiellyttäviin asioihin huitomalla etujaloillaan ja hyppäämällä pystyyn. Se on myös ollut suhteellisen kärkäs puremaan.
Noin kolme viikkoa sitten alkoi tallilta kuulua huomautuksia, että nuorempi ori hyppi tallityöntekijän päälle. Tilanne kulminoitui sitten sellaiseksi, että koimme yhteistuumin paremmaksi, että itse kuljetan varsani tarhaan ja takaisin.
Ensimmäisinä päivinä huomasin varsan olevan kovin hämmentynyt ja epätietoinen siitä, missä ja kuinka sen tuli kulkea, vaikka tätä oltiin harjoiteltu jo pitkin kevättä. Huomasin, että tallityöntekijä kuljetti kaikkia hevosia selän takanaan - myös oreja. Tätä en monestakaan syystä suosittele. Joka tapauksessa varsalle se oli ollut hämmentävää, tämä näkyi myös siinä miten se käyttäytyi karsinassa, tarhan portilla ja karsinaan tultaessa.
Nyt kun olen systemaattisesti ohjannut varsan piiskan kosketuksilla kulkemaan vierelläni ja toimimaan kaikissa tilanteissa aina samalla tavalla, se ei ole sille vaikeaa silloinkaan, kun se pelkää jotain. Se on rentoutunut huomattavasti, on levollisempi, vähemmän säikky ja osoittaa vähemmän stressiä. Että asiat hevosen ympärillä tapahtuvat samanlaisena ja odotukset hevosen reaktioita kohtaan pysyvät loogisina toisiinsa nähden ja samanlaatuisina, merkitsee sekä hevosen oppimiselle että hyvinvoinnille "kaikkea".
Systemaattisuus ei ole pelkästään oppimisen kannalta merkittävin yksittäinen tekijä. Se on myös monessa mielessä ja merkityksessä menestyksen kulmakivi. Joku viisas valmentaja joskus sanoi: "On melkein sama mikä systeemi sinulla on käytössäsi, kunhan sinulla on se." Tämä tarkoittaa, että suunnitelmallisuus, rutiinit, työskentelyn rytmitys ja ennen kaikkea laatu pitävät mallinsa olosuhteista riippumatta.
Toki hevonen kiistatta oppii parhaiten, kun se kohtaa erityisen loogisen ja reilun kouluttajan. Oppiminen on myös laadultaan kestävää ja tuottaa parhaiten tuloksia. Toisaalta kuitenkin hevonen voi jotenkin vielä sietää sen, että ihminen on johdonmukaisesti epälooginen. Otan esimerkin: Joissain tilanteissa ihminen haluaa, että hevonen seuraa häntä automaattisesti, joissain tilanteissa hän haluaa, että hevonen jää paikalleen. Kumpaakaan tapahtumaa ei edellä tunnistettava signaali vaan hevonen joutuu tulkitsemaan, pitääkö nyt liikkua vai olla paikallaan. Jos tämä epäloogisuus tapahtuu aina johdonmukaisesti samoissa tilanteissa (esim. karsinasta voi lähteä suitset päässä ihmisen perään, mutta ei ilman "päävehkeitä" tai että pesupaikalle pitää jäädä seisomaan, vaikka ihminen poistuu satulahuoneeseen), erityisesti samoissa paikoissa, hevonen voi oppia yhdistämään tiettyjä tekijöitä toisiinsa ja pystyy voimaan tasapainoisesti tilanteessa. Huonoin vaihtoehto hevoselle on ihminen, joka käyttäytyy epäjohdonmukaisesti ja eriävillä taktiikoilla samoissa tilanteissa.
Tällainen tilanne ei tule vastaan pelkästään käsittelyssä vaan myös, kun ihminen valmentautuu useamman eri valmentajan johdolla. Kun kerran kuussa asia ratkotaan yhdellä tavalla, viikottain kerran tai kaksi toisella tavalla ja lopun aikaa vaihtelevasti parilla kolmella eri tavalla, on hevonen usein hämmennyksen vallassa. Etenkin jos oikeat toistot ratkaisutapaa kohti jäävät alhaiseksi. Lopputuloksena on eriasteisia ongelmia tai yksinkertaisesti edistymättömyys. Ratsastajaa voi turhauttaa, sillä hän valmentautuu ahkerasti, mutta se ei välttämättä näy kilpailutuloksissa "millään tavalla". Itse asiassa se näkyy, mutta ei siinä valossa, jossa ratsastaja toivoisi.
Valmentautua pitää jokaisen. Jokainen kehittyvä ja tavoitteellinen ratsukko tarvitsisi vastuu- eli ns. kotivalmentajan, joka valvoo ja ohjaa työskentelyä mahdollisimman monta kertaa viikossa. Tämän lisäksi vaikutteita on toki hyvä ottaa muualta. Miten sitten pitää huolta, että loogisuus ja systemaattisuus säilyvät työskentelyssä? Jotkut valmentajat ovat tyylillisesti lähempänä toisiaan kuin toiset. Vastuuvalmentaja osaa aina neuvoa, miltä muilta valmentajilta vaikutteita kannattaa ottaa kokonaisuuden menemättä sillisalaatiksi.
On myös hyvä havaita, että ratsastajan taitotasolla on iso merkitys valmentautumistaktiikkaan. Kun ratsastaja on vielä perusratsastuksen opetteluvaiheessa, ns. noviisitasolla (he C-A), hänen tulisi ensisijaisesti keskittyä yhden opettajan johdolla opiskelemaan jokin systeemi, jolla työskennellä. Kun ratsastaja tällä perustasollaan pystyy itsenäisesti pitämään tietyn laadullisen tason yllä, hän voi olla valmis soveltamaan muita tekniikoita ja poimimaan niistä itselleen parhaat palat. Tällaisen "seulomistaidon" kehittymiseen menee yleensä vuosia. Jos ratsastaja vieraan valmentajan valmennuksen jälkeen on "hukassa" ja koko ratsastus menee sekavaksi ja menettää punaisen lankansa, on hän ehkä mennyt valmennukseen liian ajoissa. Kun ratsastaja tietää, miten palautua aina omalle perustasolleen takaisin, hän ei koskaan mene turhan sekaisin.
Systemaattisuus ei näy pelkästään siinä, miten hevosta ohjaillaan ja miten siihen vaikutetaan, vaan se näkyy myös hevosen "managementissa". Näitä asioita ovat liikunnan laatu, määrä ja tiheys, ruokinta, kengitys, muut terveydenhuollon seikat... Kun hevosen ympärillä on systeemi, jossa on selkeä logiikka, riittävästi oikeita toistoja johdonmukaisen toimintatavan sisällä, riittävästi liikuntaa ja lepoa suhteessa toisiinsa, sopiva ruokinta ja terveydenhuolto, on tuloksia aina syytä odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti