tiistai 14. toukokuuta 2013

Urheilua vai ryhmäliikuntaa?

Jo aiemmin toisaalla julkaistu kirjoitus, nyt myös tänne:


Liikunta on hyvä harrastus. Sen kansanterveyteen vaikuttavat seikat ovat tunnettu fakta ja pidetty arvossaan. Joillain liikuntalajeilla on urheilun status ja näissä lajeissa järjestetään kilpailuja urheilijoiden paremmuuden selvittämiseksi. Kilpailuja voidaan käyttää myös urheilijan tai joukkueen taidon mittaamiseen, jotta tiedetään, missä urheilijoiden tulee kehittyä seuraavaksi. Kilpailuja järjestetään tasoittain aina piirikunnallisista tapahtumista olympialaisiin saakka ja kilpailujärjestelmän tarkoitus on nostaa suuresta massasta esiin erityisiä lahjakkuuksia, entistä parempia urheilijoita.
Kilpaurheilussa tunnetaan seuraavat käsitteet: valmentautuminen, harjoittelu ja toistot, oheis- ja tukiharjoittelu, henkilökohtainen valmentaja, valmentajan vastuu ja liittovalmennukset.
Valmentautumisella tarkoitetaan intensiivistä, ennaltasuunniteltua ja nousujohteista, tavoitteikasta harjoittelujaksoa. Tämä voi olla jaettuna useampiin lyhyempiin jaksoihin, joiden painotus voi olla taidonoppimisessa ja urheilijan ominaisuuksien vahvistamisessa tai kilpailuihin valmistautumisessa. Valmentautumisen tavoite voi olla lyhyissä jaksoissa tiettyjen kilpailujen suorittaminen ja pidemmällä aikavälillä taidonkehitys, jopa kansainväliset maajoukkuetehtävät. Valmentautumista yleensä ohjaa henkilökohtainen valmentaja, joka sekä suunnittelee harjoittelun että valvoo sen toteuttamista. Toisinaan kokenut urheilija voi valmentautua itse harjoitteluaan ohjaten.
Valmentautuminen koostuu harjoittelusta, jossa pyritään suorittamaan mahdollisimman paljon oikeanlaisia toistoja, jotka johtavat taidonoppimiseen ja liikeratojen automatisoitumiseen. Siten lajityypillisessä harjoittelussa pyritään myös välttämään vääriä toistoja, myös ns. "palauttelupäivinä". Lajityypillisen harjoittelun lisäksi usein tehdään myös tukiharjoitteluna muuta liikuntaa. Henkilökohtainen valmentaja ohjaa urheilijan oikeisiin harjoitteisiin, joilla on olennainen merkitys urheilijan ominaisuuksien ja heikkouksien parantamisessa. Tukiharjoittelua on useampana kertana viikossa.
Henkilökohtainen valmentaja on lajissaan riittävän tieto-taidon hankkinut (entinen) ammattiurheilija, jolla on mahdollisesti sekä valmentajatutkinnon että ammatillisen koulutuksen osoittama pätevyys. Henkilökohtainen valmentaja on palkattu huolehtimaan urheilijan harjoittelun suunnittelusta, tekniikan opetuksesta ja käytännönharjoittelun valvonnasta. Valmentaja ohjaa urheilijaa optimaalisessa tilanteessa suurimmassa osassa harjoitteista eli useamman kerran viikossa ja katsoo, että harjoittelun painotukset ovat kulloinkin oikeansuuntaiset taidonoppimisen ja suorituskyvyn kannalta. Usein junioriurheilun kohdalla on siten, että valmentaja suunnittelee kaiken itsenäisesti omaa ammattitaitoaan käyttäen. Kun urheilija aikuistuu ja tulee kokeneemmaksi ja taidoiltaan ammattimaiseksi, voi valmennus olla myös konsultoivaa.
Henkilökohtainen valmentaja kantaa urheilijan osalta ns. valmentajan vastuuta. Tämä tarkoittaa sitä, että sitoutunut valmentaja on tulosvastuussa urheilijan suorittamisen osalta. Valmentajan vastuuta voi kantaa ainoastaan valmentaja, joka ohjaa valmennettavan harjoittelua säännöllisesti ja riittävillä toistoilla (useita kertoja viikossa) ja jonka valmennettava noudattaa annettuja ohjeita ja laadittua suunnitelmaa orjallisen tarkasti.
Liittovalmennusta voidaan pitää kilpailujen vastineena. Se on tilaisuus, jossa katsotaan, missä urheilija on taidoiltaan ja päivän kunnoltaan menossa. Niissä voidaan hioa tekniikkaakin, mutta liittovalmennus ei koskaan voi korvata henkilökohtaista valmennusta ja itse valmentautumista. Liittovalmennukset antavat liiton edustajille mahdollisuuden katsastaa uusia, nousevia kykyjä ja saattaa näitä jatkossa kohti maajoukkuevalmennuksia ja -edustustehtäviä. Liittovalmennusjärjestelmä on käytännössä ainoa järkevä tapa päästä mukaan huippu-urheilun piiriin.

Ratsastusta harrastetaan sekä liikuntamuotona että urheilulajina, jopa elämäntapana. Liikuntana sitä voi harrastaa helpolla tasolla, mutta kuten muussakin urheilussa vaatimustason noustessa vaativalle tai vaikealle tasolle urheilijalta vaaditaan parempia urheilullisia ja taidollisia valmiuksia kuin tavanomaiselta liikunnanharrastajalta, joten ratsastus vaativalla ja vaikealla tasolla on aina automaattisesti yllä kuvatun mukaisesti urheilua.
Kilpailuihin eli urheilutapahtumiin osallistuvat syystä taikka toisesta urheilijoiden lisäksi myös "ryhmäliikkujat". Kuitenkin sekä menestykseen että uusille taitotasoille nousevat vain urheilijat.

Herää kysymys, onko ratsastus Sinulle urheilua vai ryhmäliikuntaa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti