Hyvä ratsastus (ja hyvää joulua!)

Istun lentokoneessa matkalla Helsinkiin, josta minulla on vielä jatkolento Ouluun. Elämä on nykyään kovin kiireistä kahdessa maassa työskennellen ja yhä kasvavaa asiakaskuntaa Saksassa palvellen. On tullut aika tehdä joitain muutoksia. Kuten ehkä arvattavissakin on ollut, tämä blogi toistaiseksi hiljenee. Lähdin aikanaan kirjoittamaan näitä blogitekstejä lähinnä omille asiakkailleni oppimisen tueksi ja välillä vain tuulettaakseni omia ajatuksiani. Lukijaluvuista päätellen tekstit ovat tavoittaneet myös muita ratsastuksesta ja hevosista innostuneita ihmisiä. Se on lämmittänyt mieltäni. Tarina ei pääty tähän kuitenkaan. Jatkossa jatkan englannin kielellä kirjoittamista, jolloin se palvelee kansainvälistynyttä asiakaskuntaani paremmin. Projekti ratsastuksellisen internetpalvelun kehittämisestä etenee ajatuksen tasolla koko ajan, käytännössä vielä tipuaskelin. Se projekti toteutunee luettavaan muotoon ensi vuoden puolella.

Olen asunut Saksassa nyt reippaat kolme vuotta. Kulttuurishokki on ollut melko vahvasti läsnä monella rintamalla, eikä vähiten ratsastuksen saralla. Olen tätä aihetta jo aiemmin sivunnutkin, mutta pieni toisto ei liene pahitteeksi. Muutamalla sanalla tiivistäen: kiitos Kyra.

Suomessa asuvat ja vain suomalaista ratsastusta seuraavat eivät ehkä ymmärrä, miksi tässä näin kiittelen. Meille Suomessa ”kyralainen” ratsastus on itsestäänselvyys – normi ja standardi, johon pyritään. ”Kyralaisuuden” tunnistettavampia piirteitä ovat selkeys, johdonmukaisuus, mahdollisimman pienet avut, hevosen itsenäisen tasapainon kehittäminen sekä ylipäätään tasapainoa vaaliva ratsastustyyli, joka on hevoselle helposti sisäistettävä, kaikkia hevosia yleispätevästi kehittävä ja eläinystävällinen. Me olemme niin onnellisessa asemassa, kun emme juuri muunlaista ratsastuskulttuuria tunne.

Etelä-Saksassa näkee monenlaista ratsastusta. Kaikki ei ole hyvää, ja monella hevosella voisi olla ratsastajalleen muutama sana sanottavana paineenkäytöstä ja oikea-aikaisesta hellittämisestä. Usein kuulen eriäviä näkemyksiä perusteltavan tyylieroilla, eri koulukuntien tavalla ajatella ja lähestyä hevosenkoulutusta ja lajia. Kuinka tunnistaa hyvä ratsastus erilaisten suuntauksien viidakosta?

Oli tyyli mikä tahansa, on muutama yleismaailmallinen fakta, joka yhdistää hyvää ratsastusta:

1. Painovoima ja fysiikan lait
   Painovoima on fakta. Yksikään valmentaja ei voi kiistää sen olemassaoloa. Painovoiman vaikutus ei ole tunnettavissa pelkästään silloin, kun ratsastaja erkanee hevosesta vaan se vaikuttaa ihan kaikkeen, mitä hevosen kanssa teemme, ja hevonen tuntee sen jokaisella askeleella. Painovoima aiheuttaa kuormituksen hevosen kehoon. Silloin kun hevosen painopiste ei ole sen kehon keskellä (lue: hevonen ei ole tasapainossa), sen keho kuormittuu toispuoleisesti ja mahdollisesti jopa pistemäisesti. Mitä suuremmista massoista, nopeuksista, kitkakertoimista ja epätasapanoisuudesta on kyse, sitä suurempi on hevosen kehon kokema rasitus. Pahimmillaan tällainen epätasainen kuormitus aiheuttaa kipeytymisiä, loukkaantumisia ja urheilu-uran katkeamisia. Ratsastajan tehtävä on pitää huolta sekä oman kehonsa hevoselle aiheuttaman kuormituksen tasaisesta jakautumisesta (istuen pystysuorassa ja keskellä hevosta) että hevosen oman massan tasaisesta jakautumisesta kaikkien sen jalkojen varaan. Epätasapainoinen, painovoiman kanssa kamppaileva hevonen tuntuu jäykältä ja epäsymmetriseltä ratsastaa.
   
   
2. Anatomia
   Yksikään valmentaja ei voi kiistää hevosen anatomiaa ja biomekaniikkaa. Hevosen terveet liikeradat ja lihakset tehtävineen ovat tutkittuja faktoja. Hevonen on etupainoinen eläin, jonka on ratsastustyössä terveytensä nimissä tuotava painopistettään taaemmas kehossaan koukistamalla takajalkojensa niveliä ja lisäämällä etuosansa kannattelua lihastyöllä. Jotta hevonen ei kipeytyisi prosessissa, sen on liikuttava yhtä aikaa riittävän jäntevänä ja riittävän rentona. Sekä sen on pystyttävä tasapainottamaan itseään kaulallaan. Hevoselta ei voida koskaan vaatia sellaista vastetta, joka on sille anatomisesti tai biomekanisesti mahdotonta toteuttaa.
   Ihmisen anatomia on vielä paremmin tunnettu fakta. Ihmisen on oman terveytensä nimissä istuttava pystysuorassa asennossa, jossa hän säilyttää selkärankansa luonnolliset kaaret. Hänen jalkojensa tulee olla riittävän kulmautuneet, jotta ne voisivat toimia iskunvaimentimen lailla ja auttaa koordinoimaan ratsastajan kehonliikkeitä.
   Ratsastus ei voi olla anatomisesti epäkorrektia sen aiheuttamatta vahinkoa joko ratsastajalle tai hevoselle tai molemmille. Anatomisesti virheellinen ratsastus on aina epäeettistä toimintaa.
   
   
3. Eläinten koulutusteoriat
   Eläinten oppimismekanismeja on tutkittu hyvä tovi. Klassinen ehdollistuminen, operantti oppiminen ja näihin liittyvät mekanismit ovat yksinkertaisia sisäistää ja tieto on avoimesti saatavilla. Eläin oppii oikea-aikaisen vahvisteen kautta. Yleisesti hevosenkoulutuksessa käytetään negatiivista vahvistetta, jossa huolella ajoitettu paineenhellittäminen on kaikista merkityksellisimmässä roolissa. Toissijaisesti käytetään positiivista vahvistetta ja vain hyvin vähän (toivottavasti) positiivista tai negatiivista rangaistusta.
   Hyvä ratsastus on aina johdonmukaista, selkeää ja noudattaa tyylisuunnasta riippumatta näitä lainalaisuuksia ja periaatteita. Jokainen hevosen tarjoama oikea vaste on palkittava valitulla mekanismilla, jotta ratsastusta voitaisiin kutsua hyväksi ja eettisesti perustelluksi prosessiksi.

Hyvä ratsastus on aina helppoa tunnistaa. Se ensinnäkin näyttää yleisesti ottaen vaivattomalta. Se ei aiheuta merkittävää stressiä eläimelle tai ihmiselle. Se johtaa suhteellisen nopeasti oppimiseen ja siten haluttuihin lopputuloksiin. Sekä hevonen että ratsastaja edistyvät tasaisesti ja voivat fyysisesti hyvin ja kivuttomasti. Molempien lihaskunto kasvaa ja olemus muuttuu urheilullisemmaksi, jäntevämmäksi, joka mahdollistaa vastavuoroisesti ratsukon rentoutumisen myös vaikeiden tehtävien keskellä. Tästä seurauksena hyvä ratsastus näyttää aina hallitulta, joustavalta ja kevyeltä.

Näiden seikkojen puuttumista ei voida koskaan selittää tyylieroilla, ainoastaan ammattitaidottomuudella.

Tähän loppuun lyhyt kuvaus. Aloitin vastikään uuden ratsukon kanssa, jonka valmentautumista edellisen valmentajan kanssa seurasin sivusta joitain viikkoja. Valmentaja tuntui olevan kovasti sitä mieltä, että hevonen on kova, vahva ja itsepäinen eläin. Sitä ei saatu liikkumaan ”oikeinpäin” ja siksi sen pää sidottiin tiukasti luotiviivan taakse liian lyhyin apuohjin tämän tuomatta myönteistä muutosta hevosen käytökseen, lähinnä vain vastustelua.

Valmentajavaihdoksen jälkeen ensimmäisellä yhteisellä tunnillamme opetimme hevoselle niskasta myötäämisen ohjasotteesta ts. kerroimme hevoselle, kuinka sen täytyy suhtautua kuolaintuntumaan. Hevonen ei tuon päivän jälkeen ole väärinpäin liikkunut eikä sen työstentelyssä tarvita apuohjia.

Jokainen voi kohdallaan miettiä, kumpi näistä tyyleistä edustaa hyvää ratsastusta.

Toivotan jokaiselle lukijalleni ihanaa joulunaikaa ja ratsastuksellisesti menestyksekästä uutta vuotta! Toivottavasti kohtaamme vielä uuden kansainvälisemmän blogin puolella. Kiitos luetuista tarinoista ja kuulemiin.

Tässä vielä linkki uuteen blogiin: http://balanceddressage.blogspot.fi/